Musikaali-ilta jatkaa kevätkonsertin perinnettä tänä vuonna – ohjelmistoon on poimittu tunnetuimmat ikivihreät sekä vähän lapsekkaampia musikaalikappaleita, jotka eivät ole niin tunnettuja, katso video harjoituksista - Uutiset - Nokian Uutiset

Musikaali-ilta jatkaa kevätkonsertin perinnettä tänä vuonna – ohjelmistoon on poimittu tunnetuimmat ikivihreät sekä vähän lapsekkaampia musikaalikappaleita, jotka eivät ole niin tunnettuja, katso video harjoituksista

Kankaantaan koulun luokat 3C, 4C ja 5C ovat harjoitelleet kuluneen kuukauden ajan vähintään kuusi tuntia viikossa. Nyt kaikki kuulostaakin jo aika hiotulta.

6.2.2019 8:00

Nokian musiikkiluokat kolmannesta kuudenteen järjestävät tänä vuonna perinteisen kevätkonserttinsa sijaan musikaali-illan Kerholassa ensi perjantaina 8.2 kello 18. Keväämmällä ajankohtaiseksi tulevan Kerholan remontin vuoksi konsertti järjestetään jo nyt ja saa sisällökseen tunnettuja ja hieman tuntemattomampiakin musikaaleja. Konserttiin osallistuu reilu sata lasta Kankaantaan koulusta ja kuutisenkymmentä Nokianvirran koulusta.

Luitko jo nämä?

Mainokset