Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Urheilu

HC Nokian voittotili SM-sarjassa ei auennut viikonloppuna Nokian Pyryn Henri Sandvik vei Suomi-sarjan pistepörssin ykkössijan: "Pisteitä tulee, kun jättää turhat seikkailut kaukalossa pois" Nuori nokialaisnyrkkeiljä Jenni Rask iski Tallinnassa turnausvoiton naisten sarjassa NoU:n voittoputki jatkui Luvialla – nokialaiset pitävät SM-sarjassa kärkipaikkaa Pyry runkosarjan kakkoseksi – HC Giants kaatui kotijäällä murskalukemin Honka heitti näädättäriä tarkemmin divarin kärkiottelussa – Hongan valmentaja äityi muistelemaan omia valmennusvuosiaan Nokialla NoU iski tarvittavat osumat Tuusulassa – Linnamäelle komeat neljä maalia Pyry varmisti paikkansa neljän joukkoon runkosarjassa – Titaanit kaatui suurinumeroisesti Kotkassa Kaksi Kisan hiihtäjää valittiin nuorten PM-kisoihin - "Tavoite on kehittyä hiihtäjänä aikuisten huipulle" "Treeneissä olen koko ajan uskonut omaan tekemiseen", sanoo KrP:n junnujen maalitykki – Näädät löi Kooveen paikallispelissä BC Lepi otti kärkikamppailusta tärkeän päänahan – Tiistaina joukkue matkaa Lahteen liiganousua havittelevan Lahti Basketballin vieraaksi Jalkapallon maajoukkueveskari Paula Myllyoja siirtyy ammattilaiseksi Ahvenanmaalle Jääkiekon Suomi-sarjan alkusarja huipentuu viikonloppuna – Nokian Pyry hyvissä asemissa Pyry hakee kotietua jatkosarjaan – Järvenpään Haukat taipui nokialaisten edessä komeasti maalein 9–0 Huippukiekkoilija Petra Nieminen, 19, pelasi samassa joukkueessa Patrik Laineen kanssa – Nyt olympiamitalisti edustaa ruotsalaista Luulajaa: "Minun ei tarvitse hirveästi maksaa pelaamisesta" Nuori nokialainen on vakiinnuttanut nopeasti paikkansa Korisliigan erotuomarina – Euroopan kentät haaveena BC Nokia vaihtaa pelintekijäänsä – uudella tulijalla rikkonainen menneisyys ja NBA:ssa pelaava eno NoU:lle iso tappio Naantalissa Kovavireinen Pyry kohtaa huomenna kotikaukalossa Järvenpään Haukat – jatkuuko Pyryn hurja tahti edelleen? Otto Koivula on hurjassa maaliputkessa rapakon takana – Lue tästä nokialaisen kuulumiset ja katso, miltä viimeisin, upea kikkailu-osuma näytti Oilers ratkaisi jo avauserässä latomalla seitsemän kertaa pallon Näätien maaliin KrP näytti tasonsa kahta kärkijoukkuetta vastaan A-pojissa BC Nokia haki selvän voiton Lappeenrannasta HC Nokia jahtaa avausvoittoa SM-sarjassa Pyry vaivoin voittoon kotijäällä MuikHockeyta vastaan Hyvä alku ei riittänyt BC Nokialle – Karhu voitti Kauhajoella BC Nokia saa lisäystä harjoitusvahvuuteensa – yhdysvaltalainen pistetykki Raholaan Kiekkoennakko: Pyryllä on edessään paluu kotijäälle – Miehistöä saatiin joulutauolla parsittua kasaan Korisennakko: BC Lepin mestaruusjahti jatkuu lauantaina, kun viime vuoden finalistit iskevät yhteen HC Nokian G11-junnuille pelipäivä on juhlapäivä – "Parasta on, kun saa pelata monta peliä ja viettää aikaa oman joukkueen kanssa" Seagulls jälleen BC Nokiaa parempi – Näätien O`Mara oli silti liekeissä Helsingissä OFF Ballersin kotiavaus sujui voitokkaasti – BC Nokian edustusjoukkueessa aikanaan pelannut Hanna Hurskainen liittyi seniorijoukkueeseen Nokian KrP kävi karhun kaadossa – voitto Porissa irtosi murskalukemin Salama-alku lupasi Pyrylle hyvää – vuosi alkoi voitolla Kalajokea vastaan Pirkanmaan paikallispeli tarjosi trillerin – BC Nokia esitteli tuoreimman vahvistuksensa HC Nokia aloitti SM-sarjan tappioilla – milloin pistetili aukeaa? Pyryn nuorten Suomisarja alkoi tappiolla Kuudella miehellä ei voi pärjätä sarjaykköselle hyvästä yrityksestä huolimatta Nokialla järjestettiin välipäivinä Hockey Base -maalivahtileiri KrP haki SM-pisteet Ruskeasuolta, vaikka peli oli 7. minuutin kohdalla jo 3–0 vastustajille BC Nokialle voitto Katajasta Korisliigan trillerissä Nokian KrP:lle kirvelevä jatkoaikatappio Viisivuotias Milla pääsee nyt treenaamaan taitoluistelua kotikaupungissaan – "Parasta on se, kun oppii koko ajan uutta" BC Lepin taival Suomen Cupissa jatkui voitokkaasti Kobrat lähetti Näädät kotimatkalle tappio niskassa BC Nokian tytöillä lupaava SM-syksy: valmentaja uskoo joukkueen pääsevän neljän parhaan joukkoon Nokian KrP:n Henri Johansson saavutti komean tasaluvun: 900 pistettä runkosarjassa – Nokialaiset hakivat kolme pistettä Kuopiosta BC Nokia voittoon viiden miehen voimin FC Nokian futsal-joukkue lähti joulutauolle murskavoiton siivittämänä Viikonvaihteen tuplakierros ei riittänyt – Pyryn nuorten kausi jatkuu Suomisarjassa