Sarjakärki FC Nokia kaatoi Tuton

Joukkueenjohtaja uskoo, että jos hyvä pelivire jatkuu, nousu Kakkoseen on mahdollinen.

Emmi Merelä (vas.), Janeli Lumiste (takana) ja muut FC Nokian pinkkipaidat ottivat voiton TuTosta Kolmosen kotiottelussa.

Naisten Kolmosta johtava FC Nokia otti voiton lauantaina Menkalassa pelatussa ottelussa Tutosta. Kotijoukkueen voitto kirjattiin maalein 2–0 (1–0). FC Nokia on ykköspaikalla kerättyään kolmesta ottelusta täydet pisteet (9).

Ottelun avausmaali syntyi 27.minuutilla Sini Sulosen tekemänä. Seuraavaa ja ottelun viimeistä osumaa saatiin odottaa 61 minuuttia. Sen viimeisteli tämän kauden FC Nokian maalitykki Tilda Pyykkönen. On sitten naisten tai T18-joukkkueen peli, on maalarin nimi Pyykkönen.

”Maltillisella pelillä loimme tilanteita. Mahdollisuudet olisivat olleet useampaan osumaankin. Tuto pelasi jatkuvasti sääntöjen rajamailla repien ja riistäen. Tuomari olisi voinut puuttua kovemmalla kädellä. Vieraat väsyivät toisella puoliajalla. Kenttä oli aika raskas pelata ja lämmintä riitti ilmassa”, toteaa joukkueenjohtaja Kimmo Sulonen.

Sulonen totesi myös sen, että jos peli peliltä näin mennään, syksyllä nousu Kakkoseen ei olisi mahdoton.

Ottelussa tuli loppuvaiheissa kaksi keltaista korttia, kun aihetta olisi ollut ainakin tuplamäärään. Kotijoukkue sai yhden.

Luitko jo nämä?

Mainos