Miesten Kolmosen kärkiryhmään kuuluvat Nops ja TPV kohtasivat myöhään perjantai-iltana Menkalassa. Ottelun kaikki neljä maalia syntyivät viimeisten 25 minuutin aikana. Ottelu päättyi lopulta vierasvoittoon maalein 1-3 (0-0).
”Huono peli ja ansaittu tulos. Hetkeksi piristyttiin, kun vastustaja teki avausmaalin. Vaihdoimme taktiikkaa, mutta sekin lässähti. Nyt nuollaan haavoja”, totesi pettynyt päävalmentaja Eero Kanerva tappion jälkeen.
Yhden asian Kanerva pelistä otti onkeensa. Jatkossa hän laittaa pelaajat juoksemaan treeneissä, että jaksetaan pysyä pallon perässä.
TPV sai ottelussa aiheesta rangaistuspotkut, jotka maalin perukoille laittoi Nopsissakin pelannut Tuomas Lehti. Toinen potkuista tuli otteluajan jo umpeutuessa. Kolmas maali syntyi muutama minuutti tuomarin antamalla yliajalla. Nopsin ainoan teki Jonne Rosenberg, kun peliaikaa oli jäljellä varsinaisella peliajalla seitsemän minuuttia.
Nopsin seuraava ottelu on ensi lauantaina Turussa Suomen cupin kolmannen kierroksen ottelu, jossa se kohtaa Nelosessa pelaavan ÅCF:n.