Nokialaisjoukkue vieraili perjantai-iltana Turussa Kupittaan hallissa ja haki vierasvoiton maalein 3-7 (0-4, 3-0, 0-3). Lopputulos on sama kuin pari päivää sitten Raholassa.
Kolmas voitto Turusta ja näin Näädillä on mahdollisuus sunnuntaina voitolla ottaa mestaruus.
”Asema on hyvä tällä hetkellä. Nyt oltiin alusta asti mukana. Jätkät puhu ennen peliä, ettemme ole vielä pelanneet kunnon ensimmäistä erää tässä sarjassa. Mutta nyt pelattiin sarjan paras avauserä”, toteaa Janne Kainulainen.
Heti ottelun alusta asti Näädät oli hereillä eikä päästänyt kotijoukkuetta pelin päälle. Kaksi maalia veivät Näädät erätauolle 0-2-johdossa.
”Kyllä sitä tunteet nousi pintaan, kun jätkät teki komeita maaleja. Toisen erän viimeinen kymppi oli TPS:n hyvyyttä, ei meidän heikkoutta”, Janne Kainulainen jatkoi tunteiden vielä ollessa pinnalla.
Toinen erä eteni reilut viisi minuuttia, kunnes Simo Paulaharju laukoi 0-3-lukemat.
”Nyt oli avauserä mitä toivottiin. Lopulta se näkyy tulostaululla. Meidän kenttä piti aggressiivista puolustamista. Otettiin kiinni hyökkäyspäässä. Tunnetaso nousee, ja mitä sunnuntaina onkaan Raholassa”, toteaa maalari Paulaharju.
Mikko Laakso teki lukemiksi 0-4 kun pelikello oli kulunut lukemiin 26.01. TPS otti aikalisän ja sitten sen peli alkoi kulkemaan. Kolme maalia ja erätauolle lukemista 3-4.
Kolmannessa erässä maalinteossa onnistui vain KrP ja sen maalareina viimeisessä erässä olivat Kim Hyrkkönen (41.26), Mikko Laakso illan toisellaan (45,42) ja urheilukouluun mennyt alokas Juuso Ahola laukoi tyhjään TPS-maaliin loppulukemiksi 3-7.
”Tulimme peliin mukaan hyvin. Heti toisen erän alkuun 0-3 ja 0-4. Yv-peli ei nyt oikein toiminut. Toisella erätauolla 3-4-tilanteessa rauhoiteltiin pelaajia. Omaa tilannetta, jota katsottiin videolta, ei jännittänyt. Tiesin, etten tehnyt virhettä. Nyt palautusta ja sunnuntaina ehkäpä ratkaisupeliin”, totesi Mikko Laakso.
Näätien yksi sankareista oli maalivahti Miro Tuomala, joka oli välillä päällään torjuessaan TPS:n laukauksia.