Miesten Nelonen Pyryn osalta käynnistyi perjantai-iltana Menkalassa pelatusta ottelusta Vehua vastaan. Puoliajalla Pyry johti ottelua maalein 3-1. Mutta toisella sen ei onnistunut tekemään maalin maalia, mutta vastaavasti Vehu iski kahdesti. Näin pisteet jaettiin maalein 3-3 (3-1).
”Kaiken kaikkiaan hyvä peli avaukseksi. Paljon hyvää ottelusta löytyi, mutta hyvistäkään maalipaikoista ei toisella jaksolla saatu onnistumista. Meille tuli toisella jaksolla muutama musta hetki ja kaveri pääsi tekemään maaleja. Kuitenkin olen tyytyväinen pisteeseen”, toteaa päävalmentaja Kari ”Kossu” Koskinen.
Pyryn seuraava ottelu on ensi keskiviikkona Tampereella Pispalan Ponnistusta vastaan. Joukkue nousi viime kauden päätteeksi Neloseen.