F-liigan välierät käynnistyivät perjantai-iltana. Tampereen Raholassa kotijoukkue KrP otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan kaatamalla Classicin pudottaneen Oilersin maalein 9–6 (3–1, 3–3, 3–2). Sarja jatkuu sunnuntaina Espoossa, ja neljällä voitolla pääsee finaaliin. Toisessa välierässä TPS kaatoi Happeen maalein 4–1.
”Jätkät toteuttivat hyvin pelisuunnitelman. Keskittyminen otteluun oli mainiota. Kakkos-ja kolmoskenttä saivat hyvät onnistumiset. Kun aurinko alkaa paistaa keväällä, alkavat konkarien jalat lämmetä. Keskialueella tuli muutama turha menetys. Noita ei saisi tulla. Noissa täytyy sunnuntaina olla tarkempina. Ja pari turhaa jäähyä tuli otettua”, toteaa Nokian KrP:n päävalmentaja Janne Kainulainen.
Kainulainen totesi, että itseluottamus kasvaa koko ajan, ja kotiedun pysyminen oli tärkeää.
”Meillä oli heti alusta asti hyvä henki. Taidettiinkin johtaa alusta loppuun. Aika lailla käsikirjoituksen mukaan pelasimme. Pelissä oli tunnelmaa, mutta ei vielä sellaista kovaa pelaamista”, toteaa tehot 2+2 tehnyt Nico Jonaeson.
Henri Johansson teki myös tehot 2+2 ja kahteen maaliin pääsi Valtteri Viitakoski.
”Tuntu todella hyvältä pelata. Kyllä mulla oli useampaankin maaliin paikkoja, mutta hyvä näin. Ja pitäähän seuraaviin peleihin jättää paikkoja. Eihän näissä ole muuta kuin voitolla merkitys. Nyt pelataan tiukkaan tahtiin, mutta hyvän harjoittelujakson jälkeen kunto ’vanhallakin’ kestää”, toteaa useana vuotena mukana ollut Henri Johansson.
Jere Mattila teki yhden maalin. Hänen pelipaitansa laitettiin Nokian uuden palloiluhallin perustuksiin kapselissa, jossa on myös muun muassa BC Nokian lapaset sekä kaupungin materiaalia.