BC Nokia on ottamassa Pyrinnön päänahkaa – näistä asetelmista käynnistyy miesten Korisliigan kausi

Miesten Korisliiga käynnistyy perjantaina.

29.9.2022 9:02

Miesten Korisliiga käynnistyy perjantaina entistä tasaisemmissa merkeissä. Aiempina kausina sarjassa on ollut selvä kärkikolmikko – Kauhajoen Karhubasket, Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas – sekä pohjakaksikko – Uudenkaupungin Korihait ja kulloinenkin sarjanousija. Keskikastin voimasuhteiden arvioiminen näin alkusyksystä on ollut lähes mahdotonta.

Alkavalla kaudella kärkitrio on edelleen kova. Sen lompakot ovat edelleen merkittävästi syvemmät kuin muilla. Karhubasket oli viime kaudella niin ylivertainen, että se jätti Seagullsin ja Vilppaan katselemaan perävalojaan. Janne Koskimiehen moderni valmennus, laaja kokoonpano ja Cameron Jonesin kaltaiset tähtipelaajat tekevät uuden kotihallin saaneesta Pohjanmaan ylpeydestä edelleen mestarisuosikin numero yksi, mutta viime kauden kaltaista dominointia ei ole helppoa toistaa.

Seagulls menetti uransa lopettaneet Shawn Huffin ja Petteri Koposen, mikä johti fiksuun nuorentumiseen sekä esimerkiksi Suomeen palanneen tähtitakapelaajan Okko Järven hankintaan. Jussi Savolaisen komentoon siirtynyt Vilpas on kahdella edeltävällä kaudella parantanut kuukausi kuukaudelta, mikä on tuonut kaksi finaalipaikkaa. Haastajien kannalta Seagulls ja Vilpas eivät ole voittamattomia.

Peräpäässä Korihait on vahvistunut, pelintekijämaestro Bojan Sarcevicilla on entistä parempia pelaajia, joille namupassejaan jakaa. Nokialta Uuteenkaupunkiin siirtynyt Tero Vasell osaa päävalmentajana nitoa joukkueensa yhtenäiseksi. Sarjanousija Tapiolan Honka tuli liigaan rytinällä hankkimalla maajoukkuelegenda Tuukka Kotin, maajoukkuelaituri Carl Lindbomin ja suurlupaus Max Besselinkin.

Korisliigasta voi tulevan kauden jälkeen pudota jokin muukin joukkue kuin Korihait tai tuore sarjanousija. Tämä lisää alkavan kauden mielenkiintoa huimasti.

Niko Mattila (vas.) edusti edeltävät kaksi kautta Joensuun Katajaa. BC Nokiassa hänet nähtiin kausina 2015–20.

Kalle Peltonen (vas.) on tuore Suomen mestari Kauhajoen Karhubasketista. Antero Lehdolta (oik.) Pantteri-patsaita löytyy kolme.

Kokenut BC Nokia

BC Nokia on Kotkan KTP-Basketin ohella kovin haastaja mainitulle kärkikolmikolle. Keltamustien joukkue eroaa merkittävästi paikalliskilpailija Tampereen Pyrinnöstä. Joukkue on koottu kokemusta ja fyysisyyttä arvostaen. Päävalmentaja Greg Gibson on valmis tinkimään juoksuvoimasta ja ilmavista donkeista, kunhan hänen nippunsa on työteliäs, kamppailee vimmatusti ja on vahva viidellä viittä vastaan pelattavassa ”hitaassa” koripallossa.

Yleensä tällaiset joukkueet menestyvät keväisin.

BC Nokian neljä yhdysvaltalaista ovat kaikki kokeneita koripalloammattilaisia, mikä yleensä lisää suoritusvarmuutta. Vain takapelaaja Perrion Callandret ei ole pelannut aiemmin Euroopassa. Nelikon ansioluetteloista löytyy mairittelevien maiden pääsarjoja. Laituri Johnathan Stove, 26, voi nousta keltamustien tähdeksi. Koreja janoava Stove pelasi viime kauden maineikkaassa Israelin pääsarjassa Hapoel Galil Elyonin joukkueessa, jossa hän voitti Balkanin liigan mestaruudenkin. Tällä taustalla harvemmin matkataan Suomeen palloilemaan.

BC Nokia teki myös päteviä kotimaisia hankintoja. Paluumuuttaja Niko Mattila (Kataja) muodostaa yhdessä Callandretin, Stoven ja lajilegenda Antero Lehdon kanssa taitavan pallonkäsittelijöiden nelikon. Mikael Laihonen (Kataja) ja Kalle Peltonen (Karhubasket) ovat oivia pestauksia sentteriosastolle.

BC Nokian ylivoimainen ykköshaaste liittyy loukkaantumisiin. Jo kauden alkaessa Nokialla on useampi mies telakalla, palaamassa telakalta tai palannut telakalta. Hankinnoista Mattilalla ja Laihosella on merkittävää loukkaantumishistoriaa. Kymmenen miehen laaja rotaatio antaa jonkun poissaolon anteeksi, muttei montaa. Toinen BC Nokian heikkous on levypallopelaaminen viime kauden levyrihirmu Arnaldo Toron poistuttua.

BC Nokialla on kaiken napsahtaessa kohdilleen mahdollisuudet nousta mitalipeleihin. Ensimmäisenä on selätettävä loukkaantumishuolet.

Ike Smith (kesk.) taitaa korinteon. Hän jatkaa Pyrinnön punavalkoisissa.

Osku Heinonen kantaa suurta vastuuta Pyrinnön kapteenina.

Vauhdikas Pyrintö

Tampereen Pyrintö on satsannut Miikka Sopasen ja Damon Williamsin ihanteiden mukaisesti kolmatta kautta putkeen nopeisiin ja kimmoisiin jalkoihin sekä pitkiin pelaajiin. Pyrintö sähisee, juoksee ja on aggressiivinen.

Pyrintö sai liigakauden alla loistouutisia, kun viime kauden pistetilaston kolmonen Ike Smith palasi toiseen kauteensa Tampereella. Pyrintö menetti havittelemiaan kotimaisia vonkaleita Kaakkois-Eurooppaan, joten se satsasi Smithiin tehden erinomaisen valinnan. Juonikas takapelaaja on kärkiehdokkaita pistekuninkaaksi.

Pyrintö palauttaa parketille viime kauden loistavan kärkiduonsa Smith–Osku Heinonen, mikä antaa Sopaselle tärkeän selkänojan alkavaan kauteen. Pyrintö tarvitsee vakautta, sillä sen muu yhdysvaltalaispaletti on pelottavan arvoituksellinen. Smithin lisäksi punavalkoiset ovat rekrynneet neljä tulokasjenkkiä, joista Airen Brooks aloittaa kautensa Pyrinnön akatemiajoukkueessa. Tulokkaiden tausta on pääosin Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kakkostasolta, mikä nostattaa lisää kysymyksiä.

Jos esimerkiksi 206-senttinen Daytone Jennings pystyy jatkamaan harjoituskauden ennakkoluulottomia otteitaan, Pyrintö kisaa paikasta pudotuspeleihin ja voi jopa havitella paikkaa ylempään jatkosarjaan (top 6).

Pyrinnön kotimainen osasto on hyvä Heinosen johdolla. Lisäksi Sopasen villi ja vauhdikas konsepti yllättää jälleen monet erilaisuudellaan.

Viihdettä Pyrinnön peleistä ei pitäisi alkavalla Korisliiga-kaudella puuttua.

Mistä kyse

Miesten Korisliiga 2022–23

Uusi kausi käynnistyy perjantaina.

12 joukkueen sarja. Runkosarja pelataan kaksinkertaisena (22 ottelua), minkä jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkavat ylemmässä jatkosarjassa ja kuusi huonointa alemmassa jatkosarjassa. Jatkosarjat pelataan kaksinkertaisina (10 ottelua).

Ylemmän jatkosarjan joukkueet ja alemman jatkosarjan kärkikaksikko pelaavat pudotuspeleissä.

Alemman jatkosarjan viimeinen putoaa miesten ykkösdivisioona A:han.

Hallitseva mestari on Kauhajoen Karhubasket.

Ruutu+ näyttää Korisliigan kaikki ottelut.

Ranking: 1) Kauhajoen Karhubasket 2) Helsinki Seagulls 3) Salon Vilpas 4) Kotkan KTP-Basket 5) BC Nokia 6) Joensuun Kataja 7) Kouvolan Kouvot 8) Tampereen Pyrintö 9) Lahti Basketball 10) Lapuan Kobrat 11) Tapiolan Honka 12) Uudenkaupungin Korihait.

Luitko jo nämä?

Mainos