Viikko lähtee käyntiin kevyellä kolmen kilometrin uintilenkillä – Nokialainen 20-vuotias triathlon-lupaus toi kotiin SM-hopeaa

Suomenmestaruuskisoissa uidaan 1,5 kilometriä, poljetaan pyörää 40 kilometriä ja lopuksi juostaan 10 kilometriä.

Ville-Valtteri Salonen ui, polki ja juoksi Nokialle triathlonin SM-hopeaa.

19.7. 5:30

Ville-Valtteri Salonen on hetki sitten saapunut uintitreeneistä. Maanantaiaamun aloitti miehen itsensä mukaan ”ihan kevyt” reilun kolmen kilometrin lenkki. Viikon starttaaminen treeneillä on selkeästi kannattanut, sillä 20-vuotias Salonen ui, pyöräili ja juoksi itsensä viime viikonloppuna triathlonin SM-kullalle alle 23-vuotiaiden sarjassa ja SM-hopealle miesten avoimessa sarjassa.

”Kyllä siellä hyvin pitkälti limiitillä mentiin, alusta loppuun neula punaisella”, Salonen toteaa.

Nokian Koskenmäessä asuvan Salosen urheiluvuosi on ollut haastava. Viime syksynä mies mursi solisluunsa, minkä jälkeen hän aloitti armeijan Puolustusvoimien urheilukoulussa. Vuoden alussa kylään tuli korona ja keväällä treenit jäivät usein kakkoseksi pääsykokeisiin lukemiselle. Omistautumista urheilemiselle piti siis kaiken kaikkiaan vähentää, kunnes viisi viikkoa ennen Espoossa kisattuja suomenmestaruuksia oli aika tarttua lajia jälleen toden teolla sarvista.

”Vaati tosi kovaa treeniä, että pääsi takaisin urheilijan rytmiin. Tehtiin vain todella kovasti töitä, ei siinä sen ihmeellisempää salaisuutta ole.”

SM-kisassa tehtävien suoritteiden matkat noudattavat olympialaisista tuttua kaavaa: ensin 1,5 kilometriä uintia, sitten 40 kilometriä polkupyöräilyä ja lopuksi 10 kilometriä juoksua. Kolme lajia ovat olleet Salosen mukana alakouluikäisestä saakka, ja parhaat päivät ovat Salosen mukaan vielä edessä, sillä triathlonin maailman huiput ovat noin 25–30-vuotiaita. Lisääkin kisamenestystä lienee Nokialle seuraavien vuosien sisällä siis odotettavissa.

”Useimmiten rankin on juoksu, koska siinä lisäpainoa tuovat kaksi edellistä osuutta. Tykkään uinnista, varsinkin avovedessä, mutta ehkä juoksu on itselle se rakkain laji. Talvella hiihdän, mutta sitä en ole kilpatasolle vienyt”, Salonen sanoo.

Tämän viikonlopun SM-hopeasija miesten avoimesta sarjassa on Salosen tähänastisista saavutuksista paras. Kultaa on toki tullut useasti, mutta kun katsotaan kilpailusarjojen tasolla, kovatasoisimmat vastustajat löytyvät miesten avoimesta sarjasta. Se on kisa, johon kuka tahansa saa osallistua, joten samalla viivalla ovat kaikki lajin suomalaiset huiput. Salosen viikonlopun aika oli 1.53.02. Voittaja saapui maaliin minuutin ennen Salosta, ja kolmas kahdeksan sekuntia Salosen jälkeen. Euroopan cupeissa ja -mestaruuksissakin kilpaillut Salonen tietää, että minuutti on pitkä aika triathlon-kisassa.

”Maailmalla erot ovat tosi pieniä, minuutin sisään mahtuu jo useampikin kaveri. Ja koska suoritukset ja matkat ovat suhteellisen pitkiä, niin erojen pienuus korostuu.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos