Nokian sivistyslautakunta päätti viime kokouksessaan, että uuden uimahallin suunnittelu aloitetaan laajimman vaihtoehdon pohjalta. Sivistyslautakunnan pohjamateriaalissa vaihtoehtoja oli kolme. Lautakunta myös esittää, että uimahalli rakennettaisiin jäähallin läheisyyteen. Lopullisen päätöksen tästä tekee aikanaan valtuusto.
Sivistyslautakunnalle esitettiin, että hankesuunnittelun pohjaksi valittaisiin vaihtoehto, joka olisi pienempi kuin nyt valittu. Kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta lautakunnan puheenjohtaja Roope Lehto (sd) kuitenkin esitti, että lautakunta valitsee laajimman vaihtoehdon. Se on luonnollisesti myös kallein – joskin hinta-arviot ovat tässä vaiheessa suuntaa antavia ja laskelmat muutenkin karkeita.
””Uimahallista on tulossa valtava investointi.”
Lehdon mukaan suurin vaihtoehto vastaisi käyttäjien esittämiin tarpeisiin ja toiveisiin. Ovatpa kaupunginvaltuutetutkin todenneet, että kun uutta uimahallia aikanaan rakennetaan, siitä ei saa tehdä alkuunsa liian pientä. Tällaisia puheenvuoroja kuultiin, kun Nokian kaupunginvaltuusto puolitoista vuotta sitten päätti aloittaa uuden uimahallin suunnittelutyön.
Uimahallista on tulossa Nokialle valtava investointi ja hintalappu on sen mukainen. Valtuusto päättää aikanaan, mihin rahat riittävät. Kaupungissa on kokemusta siitäkin, että alkuperäisestä suunnitelmasta tehdään riisutumpi versio säästösyistä – vain jotta huomataan, että pienempi vaihtoehto ei ollutkaan paras mahdollinen. Näin kävi kirjastoon sijoitetun nuorisotilan kohdalla. Se päätettiin vain parin vuoden päästä siirtää uusiin, isompiin tiloihin.
Kirjoittaja on Nokian Uutisten päätoimittaja.