Minä rukoilen heidän puolestaan

Pastori tunnustautuu kirjoituksessaan leipäpapiksi, joka lukee Raamatustakin mieluusti suosikkikohtiaan. Niistä yhdessä Jeesus rukoilee meidän puolestamme.

Sukulaiseni kysyi minulta joskus: ”Oletko sinä, Lassi, sellainen leipäpappi?”

Vastasin, että olen juuri sellainen – ihka oikea ammattiuskovainen, jonka verotettavat ansiotulot kirkollisverosta tilitetään. Harrastuksenikin on kuin kunnon uskovaisella vain kuuluukin olla – laulan kuorossa, jonka ohjelmistossa on hengellistäkin musiikkia ja harjoitukset ovat aina seurakuntakeskuksessa.

Mitä kaikkea ihmisen pitääkään olla, että voi väittää olevansa Jumalansa oma? Uskovaisten yhtenä ihanteena on, että he lukevat myös Raamattua. Siinä olen huono uskovainen. Sen kerran kun luen, löydän itseni luvattoman usein lukemasta samoja kohtia – niitä omia lemppareitani.

Ehdoton ykkönen on mielestäni Kristuksen jäähyväisrukous Johanneksen evankeliumissa. Viime sunnuntaina kirkossa luettiin siitä pätkä, jossa Jeesus rukoilee omiensa puolesta. Siksi tuo kyseinen jäähyväisrukous on minun lempikohtiani Raamatussa – Kristus rukoilee meidän puolestamme.

On se vaan varsin suuri ja tärkeä asia, että itse Kristus rukoilee meidän puolestamme. Minun ja sinun. Ei sen parempaa toisenpuolestarukoilijaa olekaan kuin Jumalan poika. Kun ympärillä tapahtuu kaikenlaista ahdistavaa ja pelottavaa, niin tuo Raamatunkohta antaa minulle lohtua. Se muistuttaa, että selän takana on jotain mihin nojata. Jotain suurempaa viisautta ja pysyvyyttä kuin minun aivoitukseni.

Tiellä liikkuessa liikenteessä lukee valotolppiin liimatuissa ilmoituksissa ”valitse Jeesus, valitse ikuinen elämä”. Aika paljon vartijaksi joutuisi, jos meidän pitäisi valita.

Totta kai kilvoitus jokapäiväisessä elämässämme tarkoittaa Jeesuksen valitsemista arjessa ja teoissa. Mutta olen melko varma siitä, että Jumala valitsee ensin meidät. Kastettu saa luottaa kasteensa armoon, ja armo pysyy läsnä jokaisena päivänä, kun sitä pitää esillä ja sen äärellä viivähtää.

”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle”. Lahjahan usko on, joka syttyy, kun Jumala kutsuu.

Meille on annettu tehtävä maailmassa. Jeesus rukoili: ”Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä”. Kristuksen kirkkauden julki tuleminen meissä on joka päiväistä rukouksessa elämistä, toisten puolesta toimimista tässä maailmassa. Olkaamme rohkeasti Jumalan omia. Jeesus sanoo: ”Minä rukoilen heidän puolestaan”.

Kirjoittaja on Nokian seurakunnan pastori

Luitko jo nämä?

Mainos