Virvon varvon vitsasella,
kosken kevätpajusella,
terveyttä toivottelen,
siunausta siivittelen,
onnea oksalla tällä.
Varjele tapaa – se varjelee sinua, sanoi entinen työtoverini. Kirkkovuodessa lähestyy suuri juhla-aika, pääsiäinen. Jokaisella meillä on erilaisia tapoja valmistautua juhlaan.
Palmusunnuntaina nostan esille ison puskan vuosien varrella saamiani virpomavitsoja. Ne muistuttavat minua kylän lapsista, jotka ovat käyneet luonamme. Alan myös koristelemaan kotia erilaisilla pääsiäisliinoilla ja kukilla. Rairuohon kylvö kuuluu myös asiaan.
Virpomaan saapuvat lapset tuovat mukanaan hyvää mieltä ja iloa. He tuovat tullessaan toivon kevään koittamisesta ja valon voittamisesta. Toivon virpomisperinteen levittävän ennen kaikkea sitä siunauksen ja hyvän sanomaa, josta se alun perin muistuttaa. Koetan myös itse muistaa kiittää ja ainakin mielessäni siunata noita pieniä virpojia.
Kansanperinteen mukaan alun perin aikuiset virpoivat toisiaan. Olisiko sinulla joku, jota voisit ilahduttaa vaikka puhelinsoitolla tai viestillä? Virpoa vaikka nykyaikaisesti kännykällä?
Palmusunnuntaina muistelemme, miten Jeesus ratsasti aasilla juhlille Jerusalemiin. Raamattu kertoo, miten kansa otti hänet riemuiten vastaan. He hurrasivat, levittivät tielle vaatteita, palmunoksia ja huusivat hoosiannaa.
Palmusunnuntai on keskellä paastoa kuin ilonpilkahdus, riemullinen juhlapäivä. Se saa jatkoa kärsimysviikon jälkeen, kun se muuttuu vielä isommaksi iloksi saadessamme juhlia ylösnousemusta. Mutta sitä ennen on käytävä vielä tie Jerusalemiin.
Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.
Herran huoneesta teidät siunataan.
Herra on Jumala!
Hän antoi valonsa meille.
Käykää kulkueena lehvät käsissä,
ulottakaa piirinne alttarin sarviin.
Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,
Jumala, sinua minä suuresti ylistän.
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa! (Ps. 118:26-29)
Virvon varvon vitsasella, siunausta toivottelen.
diakoniatyöntekijä