Isoäitini käytti tuskaantuessaan sanontaa, että tämä maailma on ihan vasikanhännän päässä! Samoissa tunnoissa jokunen vuosi sitten ystäväni huokaisi: – Pitääköhän oikeasti tulla sota, jotta loppuisi tämä kulutushulluus ja luonnonriisto.
Uudenvuodenpuheessaan presidentti analysoi tarkemmin: – Olimme jo tottuneet siihen, että kaikki on aina paremmin tai että ainakin kaikkea on alati enemmän. Hän lisäsi: – Miten aloimme pitää mahdottomana jotain, joka kuitenkin tapahtui?
”Se jokin” toi tullessaan myös energiakriisin, jonka mahdottomuuteen olimme tuudittautuneet. Suomalaisiakin 70-luvulla kurittanut öljykriisi oli painunut unholan yöhön. Silloin joka taloon rakennetut varaavat tulisijat kävivät ajan oloon epämuodikkaiksi ja korvautuivat tunnelmatakoilla – karseimmillaan sähkön liekuttaessa liekinkajoa.
Suomalaisista puolet asuu pientaloissa. Sellaisina eivät tv ja lehdet väsy esittelemään hulppeita kotilinnoja, joissa on mukavuuslämmitetty hehtaariterassi ja kylpyläosasto rikastettuna hierovilla viidakkosadesuihkuilla. Asukkaat tepastelevat paljasjaloin sortseissa elohopean sojottaessa 25:ssä. Aikanaan omaa kotitaloani suunnitellessa ihmettelin asuntomessuilla, missä on kunnon ruoanlaittokeittiö ja pyykinkuivaustila. Ihmettelevä oli esittelijän kommenttikin: enkö käsitä, että nyt ruoka ostetaan valmiina ja pyykki kuivataan sähkörummussa. Entä huonetilan terveellinen kosteus? No, se tulee sähköisestä ilmankostuttajasta…
””Järjettömyydellä ei ole rajaa niin kauan kuin raha riittää.”
Järjettömyydellä ei ole rajaa niin kauan kuin raha riittää. Vasta energian hinnannousu herättää ounastelemaan, onko meillä oikeus imeä luontoäidin rinnat tyhjiksi ilman huolta uuden elämän mahdollisuudesta.
Toki tiedämme hyvin senkin, että ihmiskunnan tulevaisuuden ratkaisee makean veden riittävyys.
Minne katosivat maalaisjärkemme ja arkitaitomme? Miten kauas me olemme loitonneet alkuluolastamme, kun emme enää osaa sytyttää tulia pesään? Ja olla laittamatta pellejä kiinni liian aikaisin?
Maalla asuvana onneni on ylläpitää selviytymiskykyä – hienolla nykysanalla resilienssiä – luottamalla yhteisön voimaan, sydänmuuriin ja puuhellaan. Ja maakellariin täynnä itse kasvatettuja perunoita. Takavarmistuksena pihan perällä huoltovarmuushuusi.
Kirjoittaja on Nokian Uutisten kolumnisti.