Viime viikolla uutisoitiin karunkuuloisilla otsikoilla suomalaisten oppimistuloksista. Opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyskatsauksen mukaan koulutustaso ja oppimistulokset ovat Suomessa jo pitkään heikentyneet. Katsauksen mukaan koulutustaso ei ole itse asiassa noussut 1990-luvun jälkeen.
Uutiset oppimistulosten heikentymisestä ovat huolestuttavia mutta eivät toivottomia
Silti uutiset eivät missään nimessä ole toivottomia. Syyt täytyy selvittää.