Kirje isälle

Olavi Toivola pohtii kolumnissaan, mistä kaikesta olisikaan vielä halunnut isänsä kanssa keskustella.

Olavi Toivola.

13.11. 12:00

Neljäkymmentä vuotta sitten kuulin viimeisen henkäyksesi. Olin vuoteesi vieressä, mutta silloin oli myöhäistä kysyä, enkä aiemmin ollut osannut. Olen sinua monesti ajatellut, koska vuosien mittaan olisi ollut paljon puhuttavaa.

Tänä vuonna olisimme keskustelleet Venäjästä. Sinä puolustit maatamme sen hyökkäyksiltä yli viisi vuotta. Opastit, että venäläinen ei muutu, vaikka voissa paistettaisiin.

Kymmenen vuotta kuolemasi jälkeen aloin vierailla Venäjällä etsimässä mahdollisuuksia nokialaisten tuotteitten myyntiin. Aloin uskoa venäläisten nuorten haluun muuttaa maataan. Nyt ymmärrän näkemyksiäsi. Ei edes näille nuorille annettu mahdollisuuksia.

Naton jäsenyydestä olisimme voineet puhua vuosikymmenien ajan, koska se muhi päässäni.

Emme ehtineet kunnolla keskustella kaikesta sotaan liittyvästä. Asekätkennästäkin piti vaieta, koska idän uhka oli vielä keskellämme. Kerroit, että osallisuuttasi tutkittiin Riihimäen vankilassa kaksi viikkoa. Vasta paljon myöhemmin löysin ne kaksi komennustodistusta, jotka olit kätkenyt luettavakseni.

Suvusta olisin mieluusti jutellut, koska sitä olen tutkinut kirjoittaakseni. Vanhempiesi kertomukset olisivat saattaneet paljastaa enemmän kuin ehdit minulle välittää. Nyt tiedän juuristamme paljon ja jakaisin tiedot mielelläni kanssasi. Olisit innoissasi.

Et tiennyt, että esi-isäsi Martti Hastig oli Kaarle XII:n mukana Suuressa Pohjan sodassa. Hän ei menehtynyt, vaan oli isovihan aikana täällä sissinä ja sen jälkeen kruunun jahtivoutina. Sen tiesit, että toinen esi-isämme Abraham Brax oli Döbelnin joukoissa. Tiedän Abrahamin vaiheistakin nyt enemmän.

”Sotakaan ei kovettanut, vaikka jätti jälkensä.”

Punaiset polttivat Vammalan ja sen mukana lapsuuden kotisi. Olisin tahtonut tietää enemmän sisällissodastakin kotiseuduilla. Sisaresi kertoi, ettet ollut perheen luona, vaan huitelit muiden poikien kanssa jossakin. Olit silloin kymmenen vuoden villissä iässä.

Ehdit kuitenkin kertoa, ettet suojeluskuntalaisenakaan hyväksynyt 1930-luvun sinimustia aatteita ja tekoja. Erosit IKL:stä ja Akateemisesta Karjala-seurasta. Halusit olla ihminen toisten joukossa. Sotakaan ei kovettanut, vaikka jätti jälkensä.

Olemme pian Naton jäsen. Suomi on nyt täysvaltainen länsimaa. Tähän suuntaan on kuljettu hitaasti ja harkiten, kuten demokraattisen valtion tuleekin.

Suomi on muuttunut paljon nuoruutesi jälkeen. Samaa voin sanoa omastakin ajastani. Lapsuuteni ympäristö muistutti enemmän 1800-luvun maalaiselämää kuin tätä päivää. Vain Venäjän johdon asenteet ovat vanhat ja muuttumattomat.

Terveisin poikasi

Olavi Toivola

Kirjoittaja on Nokian Uutisten kolumnisti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos