Sitä aina jossakin kohtaa elämässään pysähtyy ja tajuaa kaipaavansa jotakin sellaista, mitä enää ei voi saada. Minulla on kaksi tällaista asiaa: joka keskiviikkoinen Aku Ankka -hetki kylmän kaakaon ja lauantaimakkara-kurkkuvoileivän kanssa. Kun ostin oman asunnon, äitini arveli, että ylemmän korkeakoulututkinnon omaavana sekä kokopäivätyössä käyvänä ihmisenä voisin tilata lehden jatkossa itse. En ole pitkävihaista tyyppiä, mutta neljään ja puoleen vuoteen viikon keskiväliäni eivät ole ilostuttaneet Ankkalinnan tapahtumat.
Wide ContentPlaceholder
Main ContentPlaceholder