Ah! Niin kaunis on syksy, joka väreineen ja radikaaleine sääilmiöineen on herättänyt kaikenkarvaiset oliot koloistaan.

Kouluissa puurretaan aakkosten ja derivaattojen parissa, viimeisetkin jäätelökioskit lopettavat kesäkausiaan ja virastojen lämpö kutsuu viranhaltijoita siirtymään takaisin työn äärelle.

Niin on herätty kunnallispolitiikan pariin kansankin keskuudessa. Kasa päätöksiä on jälleen revitty pöytälaatikoistaan uusille käsittelykierroksille ja kuntalaisillat kokoavat asioiden – tai niiden laitojen – äärillä viihtyviä riitelemään sivistyneesti (joku muu saattaisi kutsua tätä myös argumentoinniksi).

Vaikka en vasta yhdeksättätoista elinvuottani viettävänä nuorukaisena ole konkari vielä millään elämän osa-alueella, tiedän, että tämä kehäänsä kiertävä ilmiö ei juuri johda mihinkään, tai jos johtaa, ei ainakaan sellaiseen ratkaisuun, joka tyydyttäisi niitä, joiden tarpeesta asia on alun perin huomioitu.

Tämä suomalaisessa politiikassa sovellettu ”vatulointi” onkin yksi mielenkiintoisimpia päätöksentekomenettelyn malleja, joita tunnetaan.

On tietysti ymmärrettävä, että esimerkiksi oman kaupunkimme asioiden uudelleen–uudelleen-käsittelyprosessit eivät johdu itse päätöksentekijöistä, vaan niistä, jotka haluavat tehdä kaikkensa estääkseen asiat X tai Y. Kyse on sellaisista ihmislajin edustajista, joille asia ei käy, mutta muutakaan ei ole esittää. Kun näitä edustajia sattuu samaan väittelyyn useampia, on noidankehä valmis.

Nyt, kun olen osittain onnistunut kritisoimaan itseäni vanhempia ja kokeneempia, on hyvä aika kysyä, mitä aion ikätovereideni kanssa tehdä asioiden muuttamiseksi.

Olemme muun muassa kuntamme lainmukaisessa nuorten vaikuttamistoimielimessä aina pyrkineet mahdollisimman epäitsekkääseen ja läpinäkyvään politiikkaan. Me tulevaisuuden toivot yritämme välttää omien kokouspalkkioittemme korottamista ja hukkumista utopistiseen maailmankuvaan. Ei sillä, etteivätkö vanhemmatkin yrittäisi.

Helppoa se ei kuitenkaan ole. Mikäkö? Edustaminen. Kansa edustaa itseään, ryhmä edustaa kansaa, yksilö ryhmää ja kaikkea ei voi tämä edustava yksilökään aina tietää tai muistaa. Siispä esitän kunnianosoitukseni kaikille kunnallispolitiikan konkareille, jotka raivaavat tietä myös nuoremmalle ikäpolvelle ja jaksavat jakaa kokemuksiaan.

Onneksi on sentään kaunis syksy.