"Naiskaartilaisuus oli pieni episodi naisten elämässä" – Nokialaisnaiset osallistuivat Tampereen taisteluihin - Puheenvuoro - Nokian Uutiset

"Naiskaartilaisuus oli pieni episodi naisten elämässä" – Nokialaisnaiset osallistuivat Tampereen taisteluihin

Tampereen yliopiston tutkija Tuomas Hoppu kertoi Tampereen naiskaartista. Hän myös laati nimilistat sunnuntaina 22. huhtikuuta Nokian hautausmailla paljastettujen, vakaumustensa puolesta kuolleiden muistolaattoja varten.

22.4.2018 19:23

Sata vuotta sitten taisteltu sisällissota vaikutti myös Nokialla monin tavoin. Nokian punakaartiin kuului noin 600 jäsentä ja Siuron punakaartiin parisataa. Lisäksi kaartit perustettiin myös Tottijärvelle ja Suoniemelle.

Kaikki eivät ehkä tiedä, että Nokialta lähti ainakin kaksi punaista myös Tampereen naiskaartiin. Kymmenen vuotta sitten Tampereen naiskaartista kirjan julkaissut Tampereen yliopiston tutkija, FT Tuomas Hoppu mainitsi yksityiskohdan sunnuntaina Nokia-salissa.

Luitko jo nämä?

Mainokset