Rami Ravintoloitsija* avaa jälleen vanhaan kartanorakennukseen perustamansa ravintolan ovet. On jälleen lauantai-ilta, ja vilkas lauantai-illan illalliskattaus voi taas alkaa.
Tupa täyttyy nälkäisistä asiakkaista, jotka ovat saapuneet nauttimaan Ramin ravintolan hienostuneesta tunnelmasta ja herkullisesta ruuasta.
Rami on ollut ravintola-alalla jo vuosikymmenten ajan. Hän on toiminut kokkina, ravintolapäällikkönä ja ennen kartanoravintolansa perustamista johtanut useampaa ruokaravintolaa.
Ramin mielestä parasta ravintolatyössä on ihmisten ilahduttaminen ja sykähdyttävien makukokemusten tarjoaminen.
”Työpäivät ovat pitkiä, eikä aika meinaa riittää kaikkeen.
Ravintolayrittäjyyteen liittyy tietysti paljon muutakin kuin se, mitä ruokasalissa ja keittiössä tapahtuu. Rami hoitaa ravintolan tilaukset ja tavaran vastaanoton, laskutuksen, rekrytointiasiat ja palkanmaksun. Työpäivät ovat pitkiä, eikä aika meinaa riittää kaikkeen.
Myös vanhan kartanon ylläpito vaatii paljon työtä. Eniten tunteja saisi uppoamaan suuren pihan puutarhurointiin ja kunnostamiseen. Siihen Rami onkin palkannut ulkopuolisen puutarhurin, joka vastaa kukkapenkkien, pensaiden ja puiden hoidosta.
Nurmikko sen sijaan on jätetty kokonaan Ramin henkilökunnan viimevuotisen vahvistuksen vastuulle: säännöllisestä leikkaamisesta vastaa nykyään Seon E1600T -robottiruohonleikkuri, joka kattavan 3600 neliömetrin leikkuualansa ansiosta suoriutuu pihapiirin nurmikon ylläpidosta leikiten.
Ramin valitsema ruohonleikkurirobotti on hinnaltaan edullinen – koska Ramia yrityksineen ei ole rahasta tehty, oli valinta helppo. Toisaalta ruohonleikkurin hankinta on nimenomaan säästänyt Ramilta pitkän pennin: enää rahaa ei tarvitse käyttää ruohonleikkauksen ostamiseen ulkopuoliselta palveluntarjoajalta.
Rami tilasi ruohonleikkurin EVX Storen verkkokaupasta. Pakettiin kuului oletuksena sata metriä rajakaapelia, mutta suuren pihan rajaamiseen Rami tilasi sitä lisävarusteena samaisesta kaupasta.
Robottiruohonleikkurin lataustelakka perustettiin sateensuojaan kartanon perustuksissa olevaan syvennykseen, johon leikkuri vetäytyy latautumaan kesken ajojen tai niiden välissä.
Rami pitää siitä, että robottileikkurin voi ajastaa automaatiolla tekemään työnsä haluttuna päivänä ja kellonaikana. Rami pyrkii leikkauttamaan ruohon aina öisin, jotta päivällä ravintolan auetessa asiakkaat saapuvat huoliteltuun ja raikkaalta, vastaleikatulta nurmelta tuoksuvaan pihaan.
Rami odottaa innolla pihapiirin ruohon kasvamista ja vastaleikatun ruohon tuoksua. Ravintolavuoden vilkkain aika, kesäsesonki, voi alkaa!
*Rami Ravintoloitsijan kertomus on EVX Storen Sähköisiä satuja Suomesta -kertomussarjan kuudes osa. Juttusarjassa iloitsemme keksittyjen käyttäjätarinoiden kautta aitojen teknologisten ratkaisujen arkea helpottavasta vaikutuksesta.
Info
SB Ecommerce Group
SB Ecommerce Group Oy -konserniin kuuluu EVX Storen lisäksi muita verkkokauppoja, esimerkiksi markkinointitarvike.fi ja sauso.com.