Koronavirustapausten määrä on kasvanut viime viikkojen aikana Pirkanmaalla, sanoo Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen. Samanlainen tilanne on ollut myös muualla Suomessa.
”Nyt on otettu pientä takapakkia siinä mielessä, että myös koronapotilaita on hieman enemmän”, sanoo Syrjänen.
Vuodeosastolla on tällä hetkellä alle 20 koronapotilasta. Helmikuussa potilaiden määrä oli Syrjäsen mukaan alimmillaan, silloin potilaita oli alle 10. Kevään aikana Pirkanmaalla on ollut tehohoidossa vain yksittäisiä potilaita, vaikka osassa Suomea tehohoitoa vaativien potilaiden määrä on ollut kasvussa.
Syrjäsen mukaan sairaalahoitoa vaativat potilaat ovat usein iäkkäitä tai johonkin riskiryhmään kuuluvia. Iäkkäistä potilaista suurin osa on yli 80-vuotiaita. ”Yhtään alle 60-vuotiasta ei ole nyt koronan takia ollut pitkään aikaan hoidossa”, Syrjänen sanoo.
Sairaalahoitoa vaativat koronapotilaat oirehtivat siten, että yleistila laskee, kuume nousee, eikä potilas pärjää enää kotona.
Syrjänen kuitenkin kuvailee tilannetta stabiiliksi. Samoin tilannetta kuvailee Taysin infektioyksikön apulaisylilääkäri Janne Laine. Hänen mukaansa koronavirustapausten määrä on jätevesiseurannoissakin tasaista.
”Pääkaupunkiseudulta on uutisoitu, että koronapotilaiden määrä on kasvanut teho-osastolla, mutta meillä ei ole ollut sellaista. Koronaviruksen jälkiaalto on nähty keväällä, mutta nyt näyttäisi, että nousu on pysähtynyt”, sanoo Laine.
Sairaalapaikoista on yleisellä tasolla on pulaa, Laine muistuttaa, mutta se ei johdu siitä, että koronapotilaita olisi niin paljon. ”Kyllä se on niin, että henkilökuntapula on ongelmana ja sitä myöten paikkojen riittävyys.”
Uusi aalto syksyllä
Valtavirus on tällä hetkellä koko maassa XBB.1.5-alalinja, jota on kutsuttu myös nimellä kraken. Laineen mukaan virus tarttuu aikaisempien varianttien tapaan helposti, mutta ei sinänsä eroa aikaisemmasta omikronvariantista.
Koronaviruksen lisäksi Suomessa ja Euroopassa on tänä keväänä jyllännyt A-streptokokki-infektio, joka on vienyt sairastuneita Pirkanmaallakin sairaalaan asti. ”Niitä on ollut jonkin verran enemmän kuin aikaisempina vuosina”, sanoo Laine.
Hänen mukaansa A-streptokokille on kuitenkin tyypillistä, että tautia esiintyy muutaman vuoden välein aina enemmän.
Influenssa-aaltokin nähtiin Pirkanmaalla tänä keväänä, mutta se on Jaana Syrjäsen mukaan nyt väistynyt.
Syrjänen uskoo, että myös koronatilanne on pian taittumassa, kun kevät etenee. Ensi syksynä tulee hänen arvionsa mukaan kuitenkin taas uusi aalto. ”Korona on aaltoillut kolmen kuukauden välein. Varmasti tulee vielä uusia variantteja, aika nopeasti XBB voitti edellisen omikronvariantin.”