Suomessa kiertää nyt useita eri muunnoksia korona­viruksesta – THL:n Helve antaa ohjeet joulun­viettoon

Sairastuneen on tärkeämpää estää jatkotartunnat kuin selvittää, mikä virus on kyseessä, sanoo Otto Helve.

Tieto siitä, että infektio johtuu juuri korona­viruksesta, on THL:n Otto Helven mukaan tärkeä niille, joilla on kohonnut riski sairastua vakavaan koronatautiin.

19.12.2022 11:52

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) voi pitkästä aikaa toivottaa kaikille hyvää ja rentoa joulua.

”Tänä vuonna joulua voidaan viettää yhdessä läheisten ja tuttavien kanssa”, sanoo THL:n terveysturvaajat-osaston johtaja Otto Helve.

Otto Helve

Vielä toissa vuonna laitos kehotti välttämään sukulaisvierailuja. Viime vuonna joulupukillekin suositeltiin kasvomaskin käyttöä ja rokottamattomat lapset neuvottiin sijoittamaan joulupöydässä mahdollisimman kauaksi iäkkäistä sukulaisista.

Vaikka koronatauti on keskuudessamme edelleen, vakavan sairauden riski on Helven mukaan huomattavan paljon pienempi.

”Pandemian hoidossa on päästy todella pitkälle. Rokotukset ovat tehneet työnsä. Korona ei ole enää erityistapaus vaan infektiotauti muiden joukossa”, hän sanoo.

Samaan hengenvetoon Helve toteaa kuitenkin, että infektiosesonki on päällä ja se on hyvä ottaa huomioon myös juhlapyhinä.

”Olisi tosi tärkeätä, että ne, jotka eivät vielä ole saaneet suosituksen mukaisia rokotuksia, hankkisivat ne mahdollisimman pian.”

Helve viittaa sekä influenssa­rokotukseen että korona­rokotteen tehoste­annokseen.

Tällä hetkellä annetaan syystalven variantti­räätälöityjä tehoste­annoksia, joita suositellaan 65 vuotta täyttäneille, 18-vuotta täyttäneille riski­ryhmäläisille ja voimakkaasti immuuni­puutteisille 12 vuotta täyttäneille.

Helve huomauttaa, että toistaiseksi vasta alle puolet 65 vuotta täyttäneistä on saanut syksyn tehoste­annoksen.

”Tosin moni on myös sairastanut taudin, mikä antaa suojaa tartuntaa vastaan”, hän lisää.

Suomessa ei nyt kierrä vain tietyn tyyppistä korona­virusta vaan useita muunnoksia.

Juuri nyt tuntuu siltä, että sekä korona että influenssa jylläävät voimakkaasti ja että oireet ovat rankkoja.

Helven ykkösohje on, että oireisena pitäisi pysyä kotona, jotta ei tartuta muita.

Tämänhetkiselle tautitilanteelle on hänen mukaansa ominaista se, että toisin kuin aiempina flunssakausina, Suomessa ei nyt kierrä vain tietyn tyyppistä koronavirusta vaan useita muunnoksia.

”Huojentavaa on, että toistaiseksi ei ole viitteitä sellaisista omikronin alalinjoista, jotka aiheuttaisivat tavanomaista vaikeampaa tautia. Seuraamme kuitenkin tilannetta jatkuvasti”, hän sanoo.

Jos sattuu saamaan tartunnan, Helven mukaan ei edes ole oleellista tietää, onko kyseessä korona vai jokin muu hengitystie­infektio.

”Tärkeämpää on se, että pysyy kotona eikä lähde minnekään ennen kuin oireet ovat vähentyneet niin, että ei tartuta muita.”

Tieto siitä, että infektio johtuu juuri korona­viruksesta, on Helven mukaan tärkeä niille, joilla on kohonnut riski sairastua vakavaan koronatautiin.

”Meillähän on myös olemassa lääkkeitä koronatautiin”, hän huomauttaa.

Koko väestön kannalta oleellisempaa on Helven mukaan huomioida se, että terveydenhuolto on jo nyt hyvin kuormittunut.

”Infektiokausi on vasta alussa ja se pahenee. Siksi tärkeintä olisi ehkäistä tartuntoja.”

Se ei ole helppoa, sillä viruksista ja niiden tartunta­mekanismeista ei vieläkään tiedetä kaikkea. Oireetonkin viruksen kantaja saattaa tartuttaa viruksen eteenpäin.

”Ennen ajattelimme, että oireinen henkilö tartuttaisi todennäköisemmin kuin oireeton. Nyt kun suuri osa väestöstä on rokotettu, on tätäkin olettamista jouduttu pohtimaan uudelleen”, Helve sanoo.

”Teho-osastojen kuormitus ei ole suurista tapaus­määristä huolimatta dramaattisesti kasvanut. Se kuvastaa rokotteiden hyvää tehoa.”

Ensimmäiset korona­rokotukset annettiin Suomessa melko tarkkaan kaksi vuotta sitten. Miksi tauti sitten jyllää edelleen?

Helve muistuttaa, että rokotukset eivät estä tartuntoja. Vakavat tautitapaukset ovat kuitenkin selvästi harvinaisempia.

”Teho-osastojen kuormitus ei ole suurista tapausmääristä huolimatta dramaattisesti kasvanut. Se kuvastaa rokotteiden hyvää tehoa”, Helve sanoo.

Syksyn tehoste­rokotteen kattavuudessa olisi hänen mukaansa kuitenkin vielä paljon parantamisen varaa. Hän muistuttaa, että tehoste­rokotteesta on hyötyä kaikille, jotka kuuluvat suosituksen piiriin.

Joulua Helve kehottaa viettämään tavalla, joka tuntuu itsestä hyvältä.

Opitut hyvät käytännöt kannattaa pitää mielessä: pese kädet, yski ja aivasta hihaan, käytä tarvittaessa maskia, pidä etäisyyttä ja huolehdi tuuletuksesta. Ne on hyvä muistaa erityisesti silloin, kun tapaa hauraita sukulaisia.

Ja jos itse kuuluu riskiryhmään, Helve antaa yhden tärkeän vinkin: vältä ahtaita sisätiloja, joissa on huono ilmanvaihto.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos