THL:n Salmisen mukaan koronarokotteiden ansiosta on voinut säästyä noin 10 000 ihmishenkeä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi keskiviikkona, että suomalaisista 1,2 miljoonaa on sairastanut koronaviruksen niin, että se on todettu laboratoriotestissä. Todellisuudessa määrä on kaksinkertainen tai jopa korkeampi.

THL:n Terveysturvaajat-osaston johtaja Mika Salminen kertoi muun muassa, että koronarokotteet ovat säästäneet arviolta noin 10 000 ihmisen hengen.

27.7. 12:07

Koronarokotteiden ansiosta on tänä vuonna voinut säästyä noin 10 000 ihmishenkeä, arvioi Terveysturvaajat-osaston johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) keskiviikkona THL:n tiedotustilaisuudessa. Salminen kuitenkin korosti, että kyse on arviosta.

THL:n tilaisuudessa käsiteltiin ajankohtaista koronatilannetta ja tulevaa syksyä. Lisäksi infossa tarkastellaan koronavirustautiin liittyviä kuolemantapauksia.

Paikalla tiedotustilaisuudessa olivat Terveysturvaajat-osaston johtaja Mika Salminen, tutkimusprofessori Markku Peltonen ja johtava asiantuntija Sirkka Goebeler.

Kolmannen rokoteannoksen teho ei ole laskenut

Salminen kertoi tilaisuudessa, että koronatautiin kuolemisen riski on huomattavasti pienempi kuin aiemmin kaikissa ikäryhmissä. Tämä on rokotteiden ansiota.

Salminen myös korosti kolmannen rokoteannoksen antamaa suojaa. Suoja ei ole Salmisen mukaan heikentynyt ja rokotteet ehkäisevät tehokkaasti vakavaa tautia, "Jos on saanut rokoteannokset voi olla rauhallisin mielin", Salminen sanoi. Rokotekattavuus Suomessa on hyvin korkea.

Kuolleiden määrän laskeminen ei ole täysin selkeää, kertoivat tutkimusprofessori Markku Peltonen ja Salminen. Salmisen mukaan osa tilastoiduista kuolemantapauksista liittyy varmasti koronavirustautiin, mutta on todennäköistä, että osa ei johdu koronasta. Samaa kertoi myös Sirkka Goebeler, joka kertoi, että kuoleman taustalla voi olla useita syitä, kuten aiemmat sairaudet.

Markku Peltosen mukaan arviot koronan aiheuttamasta ylikuolleisuudesta vaihtelevat noin 2 000:n ja 4 000:n välillä, kun mukaan lasketaan vuodet 2020 ja 2021 yhteensä.

Peltonen kuitenkin korosti, että Suomessa kuolleiden määrä on noussut jo pitkään ennen koronaa, ja siihen liittyvät myös väestön määrä ja ikärakenne. Lähes 90 prosenttia koronakuolemista on monitekijäisiä, eli niihin ovat vaikuttaneet monet eri syyt.

Suomessa viime viikkoina koronatapauksien määrä on noussut erityisesti muualla kuin Helsingin ja Uudenmaan alueella. BA.5-variantti on selvästi yleistymässä.

Korona on tullut jäädäkseen

Erikoissairaanhoidossa potilaiden määrä on laskenut, mutta viime aikoina potilaita on ollut hiukan enemmän. Teho-osastolla ei ole nähty kasvua potilaissa.

Salminen arvioi, että viruskierto tulee tuottamaan rasitusta terveydenhuollolle tulevana talvena. Kansanedustajat päättävät, ryhdytäänkö sulkutiloihin. Salmisen mukaan pandemian kanssa tullaan elämään jatkossakin ja virusmuunnoksia kehittyy myös jatkossa.

”Kyllä me joudumme terveydenhuollossa varautumaan kuormitukseen. Hyvä uutinen on, että rokotteet suojaa hyvin”, Salminen sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos