Sairastuitko koronaan jo toistamiseen? Kyse voi olla testiharhasta – omikronin ärhäkästi tarttuva kakkosvariantti nousemassa valta­virukseksi Pirkanmaalla

Tartuntoja todetaan nyt entistä enemmän myös yli 50-vuotiailla. Kysyimme asiantuntijalta, kannattaisiko tauti sairastaa alta pois ennen kuin rokotesuoja alkaa hiipua.

Johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan koronalta kannattaa edelleen suojautua, eikä tautia ole koskaan syytä ehdoin tahdoin hankkia. Infektiolääkäri Jaana Syrjänen muistuttaa, että hengitystieinfektioihin ei synny elinikäistä immuniteettia, vaan taudin antama suoja hiipuu joka tapauksessa muutamassa kuukaudessa. Sand ja Syrjänen kuvattiin keväällä 2020.

30.3. 16:00

Pirkanmaan koronavirustilanne on pari kuukautta junnannut paikallaan. Tiistaina kokoontuneen koronanyrkin mukaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Taysissa on tällä hetkellä noin 50 potilasta hoidossa koronan takia.

Sairaalahoitoa tarvitsee keskimäärin kahdeksan uutta koronapotilasta päivässä, eli tilanne on sama kuin helmikuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos