Varusmiesten lomakäytäntöihin muutoksia koronaviruksen takia - Koronavirus - Nokian Uutiset

Varusmiesten lomakäytäntöihin suuria muutoksia koronaviruksen takia

Puolustusvoimat tekee muutoksia varusmiesten lomakäytäntöihin koronaviruksen takia. Muutokset astuvat voimaan perjantaina 13. maaliskuuta ja ovat voimassa toistaiseksi.

Puolustusvoimat tekee muutoksia asepalvelusta suorittavien lomajärjestelyihin. Muutokset astuvat voimaan perjantaina.

13.3.2020 12:10

Puolustusvoimat tekee muutoksia asepalvelusta suorittavien lomajärjestelyihin, koulutuksen toteuttamiseen sekä kertausharjoitusten järjestämiseen koronavirustilanteen vuoksi.

Muutokset astuvat voimaan tänään 13. maaliskuuta ja on voimassa toistaiseksi.

Varusmiesten viikonloppuvapaat alkavat perjantain sijaan poikkeuksellisesti lauantaina. Samalla siirrytään malliin, jossa yksi kolmasosa palveluksessa olevista on kerrallaan viikon verran lomalla, mitä seuraa kahden viikon palvelusjakso varuskunnassa.

Päätökset lomien ajankohdista tehdään joukko-osastokohtaisesti. Asepalvelusta suorittavia varussotilaita tiedotetaan erikseen järjestelyn vaikutuksista heidän palvelukseensa.

Varuskunnissa eri ryhmiin kuuluvien keskinäiset kontaktit pyritään minimoimaan. Tätä tehdään erilaisilla tila- ja liikkumisjärjestelyillä.

Kertausharjoitukset perutaan toistaiseksi. Pääesikunta käskee erikseen keskeytetyn koulutuksen uudelleen käynnistämisestä.

Järjestelyiden tavoitteena on hidastaa koronaviruksen leviämistä varuskunnissa ja vähentää varussotilaiden altistumisriskiä. Samalla mahdollistetaan varussotilaskoulutuksen jatkuminen.

Luitko jo nämä?

Mainos