Jaana HyyryläinenNokia

Puolensataa on juuri eikä melkein täydet 50 kappaletta. Vuosissa mitattuna luvulla on monta merkitystä. Se on määrä, joka on vierähtänyt monialayhtiö Oy Nokia Ab:n syntymiseen johtaneesta fuusiosta.

Se on määrä, jota vielä 1900-luvun puolivälin paikkeilla ei moni terveeksi luokiteltu mies välttämättä koskaan tavoittanut.

Se on määrä, joka on kulunut siitä, kun 19 henkilöä istahti kesäkuun 20. päivänä hotelli Sotkanvirran ravintolaan nuijimaan Pohjois-Hämeen Sydäntautiyhdistyksen Nokian seudun ala-osaston perustetuksi.

–Alkuvaiheessa kyse oli eliittitoiminnasta. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli kaupungin entinen pormestari, jäseninä taas oli muun muassa tehtaiden johtajia ja lääkäreitä, kertoo historiantutkija Keijo Rantanen.

Erilaisia vuosikymmeniä

Tuolloin, 1960- ja 1970-luvuilla, yhdistyksen tärkein tehtävä oli toimia valistajana ja tiedon välittäjänä. Suomi oli jo tuolloin Pohjoismaiden kärkimaa sydän- ja verisuonitaudeissa, ja koko maailman listallakin turhan korkealla. Näihin sairauksiin menehtyi Suomessa vuosittain noin 20 000 henkilöä, ja erityinen riskiryhmä olivat juuri 35–40-vuotiaat miehet.

Kun vuosikymmen kääntyi 1980-lukuun, varainkeruu alkoi nostaa merkittävästi päätään. Nokian sydänyhdistyksen varoilla oli toki jo aiemminkin tuettu muun muassa Nokian sairaalaa, mutta jonojen kasvaessa yhdistys alkoi rahoittaa mahdollisuuksiensa mukaan myös leikkauksia.

Valistustyötä alettiin tehdä ennaltaehkäisevästä näkökulmasta, mukaan otettiin myös lapset ja nuoret, ja äänensävy muuttui pelottelusta neuvovaksi.

Sitten tuli jälleen uusi vuosikymmen. Lamaan pudottiin korkealta ja kovaa, ja vertaistuen merkityksestä alettiin puhua ääneen. Liikuntaryhmistä ja sydänkerhoista tuli vapaamuotoisempia tilaisuuksia, joissa vähäpuheisimmatkin saattoivat saada kipinän keskusteluun.

–Jäyhät miehetkin saattavat avautua urheillessa ihan eri tavalla, toteaa oman isänsä sydänsairautta läheltä seurannut Rantanen.

Rantanen aloitti toukokuulla urakan, jonka painotuoretta lopputulosta hän pitelee nyt käsissään. Siinä ne ovat mustana valkoisella, Nokian Sydänyhdistyksen vaiheet koko komeudessaan. Lukuun ottamatta muutamaa vuotta 1980-luvulta, joiden kokouspöytäkirjat ovat mennyttä kalua.

–Onneksi naistoimikunnalla on mainio muisti ja hyvät muistiinpanot. Muistitieto on tässä työssä yksi tärkein työkalu, mutta myös vaikein, Rantanen jatkaa.

Yhteistyö tiivistyy

Naistoimikunta lakkautettiin kymmenisen vuotta sitten, mutta se ei ole hiljentänyt aktiivisimpien jäsenien tahtia. Esimerkiksi Irma Pelto valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi naispuheenjohtajaksi vuonna 2010.

2000-luku on ollut yhdistystoiminnassa yleensäkin murroksen aikaa. Luotettavaa tietoa tarvittaisiin ehkä enemmän kuin koskaan, mutta aktiivisista toimijoista etenkin vapaaehtoisen kansanterveystyön parissa on ollut suorastaan pulaa.

Tällä vuosituhannella erilaiset yhdistykset ovatkin alkaneet yhdistää voimiaan muun muassa yhteisten tapahtumien merkeissä, ja toimintaa pitää puheenjohtajan mukaan kehittää edelleen.

–Sydänpotilas saattaa pudota tyhjän päälle tultuaan operaatiosta. Siksi yhdistyksen merkitys sekä tiedon että vertaistuen antajana on todella tärkeä, ja siksi tällä kirjalla on valtava merkitys.

Nokian Sydänyhdistyksen syyskokouksessa 2. joulukuuta yhdistyksen ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Irma Pelto.

Varapuheenjohtajaksi valittiin Mikko Honkanen ja sihteeriksi Hannu Humaloja.

Hallitukseen kuuluvat Mikko Honkanen, Hannu Humaloja, Olavi Inkinen (u), Onni Issakainen, Inkeri Muotka (u), Lea Tarvainen, Ritva Toivonen-Salo, Seija Vuorinen ja Esko Yli-Pekkala (u).


Kommentit (1)

  • aslakjoiku

    Erinomaista ! Hyvä kun kaupugissa on tällaisia henkilöitä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: