Onnea uudet ylioppilaat! Katso ylioppilas­koneestamme kevään valkolakin saajat koko maassa

Hakukoneesta löydät kaikki tänä keväänä ylioppilaaksi valmistuvat. Voit hakea tuttuja nimen tai lukion perusteella.

Nokian lukion ylioppilaat painavat valkolakit päähänsä kesäkuussa 2022. Jutustamme löydät kaikki kevään 2023 ylioppilaat koko maassa.

Uusia ylioppilaita valmistuu tänä keväänä noin 25 100. Valmistuneita on noin 400 enemmän kuin viime keväänä.

Ylioppilaita valmistuu kevään mittaan vielä lisää, kun kokelaat saavat puuttuvat opinnot suoritettua.

Hakukoneeseemme on koottu tuoreet ylioppilaat koko maasta. Voit hakea valmistuneita nimen tai lukion perusteella.

Neljälle kahdeksan ällää

Koko maassa neljä ylioppilasta kirjoitti kahdeksan laudaturin paperit. Parhaan tutkintotodistuksen saavutti 12 ainetta kirjoittanut kokelas Parolan lukiosta. Hänen tutkintotodistukseensa kuului seitsemän laudaturia, neljä eximiaa ja yksi manga. Tutkinto oli 78 pisteen arvoinen.

Parhaasta arvosanasta eli laudaturista saa seitsemän pistettä, eximiasta kuusi ja mangasta viisi. Toiseksi paras pistemäärä tänä keväänä oli 64 pistettä.

Kevään ylioppilaskokeisiin ilmoittautui yhteensä 45 600 henkeä. Luvussa ovat mukana tutkinnon eri vaiheissa olevat kokelaat ja ne, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan.

Suositumpia aineita tänä keväänä olivat äidinkieli ja kirjallisuus sekä pitkä englanti sekä pitkä ja lyhyt matematiikka.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos