Vuosikymmeniä pöytälaatikkoon runoja kirjoittanut Päivi Honkala rohkaistui julkaisemaan runokirjan: ”Haluan jättää muistoksi mummista jotakin sellaista konkreettista, kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu”

Runous on aina kiehtonut yrittäjä Päivi Honkalaa. Tänä keväänä haave omasta runokirjasta toteutui, ja teos on esillä meditatiivisessa tapahtumassa, jossa runouteen yhdistyvät musiikki ja kuvataide.

Päivi Honkalalle kirjoittaminen on tapa ilmaista itseään. Runojen kirjoittamisessa häntä inspiroivat monet asiat, kuten luonnon elementit yhdistettynä johonkin arjen koukeroon, arkiset kokemukset tai lehdestä luettu aihe, joka jää mieleen pyörimään.

Nokialainen Päivi Honkala toteutti tänä keväänä pitkäaikaisen unelmansa ja julkaisi Punaisissa mokkasiineissani -nimisen esikoisrunokirjansa. Maanantaina runokirja on ensiesittelyssä Nokian Tehdassaaren galleriassa järjestettävässä meditatiivisessa runo-musiikki-kuvataideillassa.

Siihen, että jo vuosikymmenien ajan runoja pöytälaatikkoonsa kirjoittanut Honkala päätti juuri nyt toteuttaa unelmansa ja koota runojaan yksien kansien väliin, vaikutti kaksi asiaa. Viime vuonna Honkala tutustui töidensä kautta graafikko Anu-Riikka Lampiseen, joka rohkaisi rohkaisi häntä runokirjan tekemiseen ja osallistui sen tekoprosessiin.

”Hänessä kohtasin ihmisen, joka herätti niin suurta luottamusta, että uskaltauduin antamaan hänelle luettavaksi runoni”, Honkala muistelee.

Myös maailman aika ja siihen liittyvät epävarmuudet saivat hänet tarttumaan hetkeen.

”Minullakin on jo lapsenlapsia, niin minä haluan myös jättää muistoksi mummista jotakin sellaista konkreettista, kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Ajattelin, että jos en tee sitä nyt, ei se sitten tule ikinä.”

Honkala halusi saada teoksen julki mahdollisimman pian, joten hän päätti julkaista sen omakustanteena, sillä kustantajan etsiminen olisi vaatinut aikaa. Hän kertoo hakeneensa ja saaneensa kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aika-jaostolta rahoitusta kirjan painokuluihin ja tapahtuman järjestämiseen.

Tehdassaaren miljööseen ihastunut Päivi Honkala päätti, että haluaa järjestää poikkitaiteellisen tilaisuutensa saaren galleriassa. Myös Tehdassaaren Perttu Ketola innostui ajatuksesta.

Omien tekstien tulkinta jännittää

Omien tekstien kirjoittamisen lisäksi Honkala on tehnyt lavarunoutta ja lausunut muiden tekemiä runoja jo useita vuosia, mutta vasta viime helmikuussa hän esitti ensimmäistä kertaa omia runojaan yleisölle. Hän kertoo, että omien tekstien lausunta jännittää enemmän kuin toisten tekemien tekstien tulkitseminen.

”Varsinkin kun sen teki ensimmäistä kertaa, oli semmoinen olo kuin olisi alastomana ihmisten edessä”, kertoo Honkala, joka työskentelee hyvinvointivalmentajana, voimavarakouluttajana ja energiahoitajana sekä pitää levähdyspaikka Lepoparkkia.

Honkalan runojen teema käy läpi ihmisen elämänkaarta teini-iän kapinoinnista alkaen. Samalle pohjalle on rakennettu myös tuleva poikkitaiteellinen tapahtuma, jonka Honkala kuvaa olevan suunnattu ”ihmisenä kasvusta ja ihmettelystä kiinnostuneille henkilöille”.

Runonlausunnan lisäksi Honkala kertoo soittavansa tapahtumassa perinnesoittimilla meditatiivista musiikkia. Mukana illassa on myös äänihoitoa tekevä Hannele Huida ja kuvataiteilija Kati Vaaranmaa, joka maalaa tilaisuudessa taulun käyttäen inspiraationaan tilaisuuden tunnelmaa.

Meditatiivinen runo-musiikki-kuvataideilta ma 22.5. klo 19–20 Tehdassaaren galleriassa (Souranderintie 2, Nokia). Tapahtumapäivänä liput myynnissä ovelta käteismaksulla tai MobilePaylla.

Oikaisu 22.5. kello 9.25: Korjattu Päivi Honkalan sukunimi kuvatekstistä, jossa luki virheellisesti Lehtinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos