Nokian kymppi tulee taas – kaikille reitin kiertäville on luvassa palkintoja

Tänä vuonna voi valita myös kahden kilometrin mittaisen perhelenkin.

Lenkille lähdetään Edenin rannasta. Tyyli lenkkeilijöillä on vapaa.

Jo perinteeksi muodostunut Nokian kymppi järjestetään jälleen yleisötapahtumana tulevana sunnuntaina. Perinteisten 10 ja 5 kilometrien lenkkien lisäksi on tänä vuonna mahdollisuus valita 2 kilometrin perhelenkki.

Lenkki lähtee Scandic Eden Nokian pihalta ja kulkee jo aiemmilta vuosilta tutuiksi tulleissa kauniissa maisemissa.

Nokian kymppi on maksuton yleisötapahtuma, johon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapahtuma aloitetaan yhteisellä alkulämmittelyllä noin kello 10.50. Itselle sopivan reitin voi valita jo ennakkoon tutustumalla Nokian kymppi -reittikarttaan.

10 kilometrin reitillä on kaksi mehupistettä, joissa voi kostuttaa kurkkua ja tarvittaessa pitää pienen huilitauon.

Maalissa on myös tarjolla juotavaa ja arvontapalkintoja. Kaikille lenkin kiertäjille on varattu liikunnallisia palkintoja.

Nokian kymppi 21. toukokuuta kello 11. Alkulämmittely alkaa noin kello 10.50. Lähtö kylpylähotelli Edenin pihasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos