Moni suomalainen kärsii vatsavaivasta, joka ei näy tutkimuksissa – muutama kysymys voi paljastaa, mistä vatsan kenkkuilussa on pohjimmiltaan kyse

Kun vatsa oireilee jatkuvasti, useimmat karsivat ensimmäisenä syömisiään. Joskus parempi hoitokonsti on kuitenkin terapia.

Ärtyvän suolen tunnistaa esimerkiksi siitä, että vatsavaivat kiusaavat kiireisinä ja stressaavina aamuna. Hyvin nukutun yön jälkeen vatsakin voi paremmin.

Tilanne toistuu turhan usein: vatsa lakkoilee, kipuilee tai juoksuttaa vessassa. Tällaisia monille tuttuja tuntemuksia kutsutaan toiminnallisiksi vatsavaivoiksi. Ne ovat erilaisia mahan ja suolistoon toimintaan liittyviä oireita, joihin ei ole elimellistä syytä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos