Kevät hehkuu lukijoidemme kevätkuvissa, valkovuokotkin kurkistelevat jo ujosti kohti aurinkoa

Pirjo Räisänen ikuisti tämän kevään ensihavaintonsa valkovuokoista Nokialla 19. huhtikuuta. ”Valkovuokot liitetään äitienpäivään, mutta nyt jo kukkivat, jos saavatlisää lämpöä”, hän kirjoittaa.

Sinivuokkoja, valkovuokkoja, kukkien väriloistoa ja avoimia järvenselkiä. Lukijamme ovat tällä kertaa tallentaneet kuviinsa kevään asteittaista etenemistä.

Nokian Uutiset ottaa edelleen vastaan lukijoiden kevätkuvia. Voit lähettää oman otoksesi osoitteeseen toimitus.nokianuutiset@sanoma.fi. Liitä mukaan kuvaajan tiedot ja lyhyt kuvaus kuvan sisällöstä. Julkaisemme kuvia printtilehdessä ja verkkosivuillamme.

Perhosia on ollut ahkerasti liikkeellä ihan kotipihan tuntumassa. Sitruunaperhonen on aina yhtä ihastuttava kevään merkki, kirjoittaa Pirjo Räisänen. Kuva otettu 21. huhtikuuta Nokialla.

22. huhtikuuta aamupyöräily Penttilänpuistossa. Kuva: Marja-Liisa Naulapää

Puutarhassamme Lähdeniityssä 12. huhtikuuta jouluruusu ja krookuksia. Kuva: Eija Mattila

Marketta Sorsa kuvasi huhtikuussa keväisen lämpimän päivän ja aurinkoa tavoittelevia leskenlehtiä.

Väriä rannalla. Paula Lindström nappasi tämän kuvan Siurossa 13. huhtikuuta.

Jäätaidetta Lähdeniityssä 13. huhtikuuta. Kuva: Marketta Sorsa

Näsiä kukkii Viholassa 15. huhtikuuta. Kuva: Kaija Rantanen

Kevättä Viholassa 16. huhtikuuta. Kuva: Jussi Alonen

Kevättä Viholassa 16. huhtikuuta. Kuva: Jussi Alonen

Kevään ensimmäinen kukka puskee lumenkin läpi, lumikellot. Kuvattu Tottijärvellä 25. huhtikuuta. Kuva: Irma Kivistö

Varma merkki, että kesää kohti mennään. Saviselkä lainehtii jäättömänä, satama altaassa jäistä jäljellä vain muutama ohut jäälautta. Kuva: Eino Matinniemi

Avoin Pyhäjärven selkä. Kuva: Eino Matinniemi

Sinivuokot kukkivat kauniisti. Pakkohan niitä on kuvata, vaikka aiemmilta vuosilta olisi kuvia runsaasti, kirjoittaa Eino Matinniemi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos