FC Nokia järjestää kesällä jalkapallosta kiinnostuneille nuorille mahdollisuuden päästä kokeilemaan lajia sekä harrastamista. Futiskerhoon osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta tai omaa varustusta – ainoastaan avoimen mielen ja innostusta kokeilla liikunnallista harrastusta. Kerhoon voivat alustavasti osallistua vuosina 2008–2013 syntyneet tytöt sekä pojat, mutta ikähaarukassa on vielä joustovaraa.
Kesätoiminta on myös oiva mahdollisuus löytää uusia kavereita koulun ulkopuolelta. ”Täältä löytää paljon luotettavia kavereita, joiden kanssa voi mennä arkipäivinäkin kentälle potkimaan palloa”, kertoo 11-vuotias joukkuelainen Lotta.
Kerran viikossa järjestettävä futiskerho kestää toukokuusta elokuuhun ja mahdollisuuksien mukaan toiminta jatkuu myös loppuvuodesta. Tavoitteena on tutustua pelaamiseen rennolla otteella, osallistujien toiveita kuunnellen. Kerho sopii hyvin myös toista lajia harrastaville. Tarkemmat aika- sekä paikkatiedot julkaistaan osallistujamäärän täyttyessä.
Ilmoittautumislomake sekä lisätiedot löytyvät osoitteesta www.fcnokia.fi.