Keskiviikkona 12. huhtikuuta Nokian Silta-kampuksella järjestettiin jatko-opintopäivä, jonka tavoitteena oli antaa kampuksen opiskelijoille ensituntumaa korkeakoulussa opiskelusta. Koko päivän kestävässä tapahtumassa opiskelijat ilmoittautuivat heitä kiinnostaville luennoille, joita järjestivät eri kaupunkien oppilaitosten ja tiedekuntien opiskelijat.
Kampuksella oli edustusta sekä ammattikorkeakoulun että yliopiston yleisimmistä tiedekunnista. Opiskelupaikkojen esittelijöiden joukossa oli myös entisiä Nokian lukion opiskelijoita, jotka pääsivät kertomaan opintopoluistaan tavalla, johon nykyinen Nokian lukion opiskelija voi samaistua.
Jatko-opintopäivä on aiemmin ollut Nokian lukion järjestämä vuosittainen tapahtuma. Syksystä 2022 lähtien Nokian lukio on kuitenkin toiminut samoissa tiloissa Tredun ammattiopiston kanssa, mikä mahdollisti jatko-opintopäiväperinteen ulottamisen nyt myös ammatillisen puolen opiskelijoille.
Lukiossa voi pohtia
Nokian lukion entiset opiskelijat Onni Matilainen Oulun yliopistosta sekä Arttu Saarinen Jyväskylän yliopistosta esittelivät yhdessä kauppatieteiden opintoja. Luennolla tuotiin esille opintojen sisältöä, koulukohtaisia eroavaisuuksia sekä korkeakoulujen itsenäistä opiskelukulttuuria.
Lisäksi kevennyksenä luennon pitäjät esittelivät kauppatieteiden opiskelijastereotyyppejä. He kertoivat, että stereotyyppinen kauppatieteiden opiskelija kulkee puku päällä ja salkku kädessä, eikä häneltä itsetuntoa puutu, vaikka kulkeekin kouluun vanhempiensa Porschella. Stereotyyppi on kuitenkin heidän mukaansa kaukana totuudesta: isoon tiedekuntaan mahtuu laaja kirjo erilaisia opiskelijoita erilaisista taustoista.
Moni lukiossa ja ammattiopistossa oleva nuori ei vielä tiedä, mihin aikoo lukion jälkeen. Selviä jatko-opintosuunnitelmia monilla ei välttämättä ole. Kuinka tarkasti täytyy siis tietää omat suunnitelmansa lukioon tai ammattikouluun tullessaan?
”Ei niin tarkasti, kuin mitä keskustelukulttuuri antaa ymmärtää. Mielestäni kannattaa opiskella niitä oppiaineita, jotka itseä kiinnostavat, koska silloin on mahdollista saada parempia arvosanoja”, Matilainen kertoo.
Arvosanoilla on merkitystä etenkin lukio-opiskelijoille, koska korkeakouluihin voi päästä yo-arvosanoilla ilman pääsykoetta.
”Kun tulin lukioon, itselläni ei ollut mitään tietoa, minne menen jatko-opiskelemaan. Lukiossa on hyvää aikaa opiskella niitä aineita, jotka kiinnostavat, ja hyvää aikaa pohtia, minne haluaa mennä”, Saarinen korostaa.
Kumpainenkin Nokian lukion entisistä opiskelijoista rohkaisee siis opiskelemaan niitä aineita, jotka itseä kiinnostavat. Heidän mukaansa on parempi saada helposti korkeita arvosanoja itselle mieluisista aineista, kuin huonoja arvosanoja jonkin jatko-opintoalan suosimista lukioaineista.
Hetta Haapasalmi opiskelee Turun yliopiston oikeustieteellisellä linjalla. Oikeustieteellisen käynyt voi lähteä hyvinkin erilaisille urapoluille, eikä kaikista tule asianajajia eikä tuomareita.
Ei tarvitse päntätä
Turun yliopiston oikeustieteen opiskelija Hetta Haapasalmi kertoi päässeensä opiskelemaan pääsykokeiden kautta, sillä ei lukioaikana omien sanojensa mukaan jaksanut panostaa opiskeluun riittävästi. Hänen mukaansa jokaisella tarpeeksi motivoituneella on mahdollisuus päästä oikeustieteitä opiskelemaan. Haapasalmi oikoi yleisiä oikeustieteen opintoihin liittyviä ennakkoluuloja.
”Itse opiskeluun liittyviä harhaluuloja olen kuullut liittyen lakipykälien ulkoa opetteluun ja siihen, että opiskelu olisi pelkkää yksinäistä puurtamista loputtomalta tuntuvien lakikirjojen parissa.”
Haapasalmi korostaa kuitenkin, että oikeustieteiden opinnoissa on tärkeämpää oppia etsimään tietoa oikeista lähteistä.
”Lakipykälät löytyvät Finlexistä, eikä niiden sanasta sanaan pänttäämisessä ole mitään mieltä, sillä lakeja päivitetään jatkuvasti.”
Oikeustieteen kursseilla tehdään myös paljon ryhmätöitä, ja tenttiinkin voi valmistautua yhdessä muiden kanssa. Oikeustieteellisen käynyt voi lähteä hyvinkin erilaisille urapoluille, eikä kaikista tule asianajajia eikä tuomareita. Juridista osaamista tarvitaan liki kaikkialla. Ala sopii kaikille, joita kiinnostaa yhteiskunnan eri asiat sekä oikeudenmukaisuuden toteutuminen.
Kirjoittaja on Nokian lukion lehtikerholainen.
Edit 24.4.23 klo 8.29: Lisätty kirjoittajan nimi.