Pääsiäisen sää oli vasta alkusoittoa – Todellinen lämpöaalto alkamassa nyt

Sää lämpenee nyt rytinällä ja lämpöennätyksiä rikotaan päivä toisensa jälkeen ympäri Suomen. Sääpalvelu Forecan mukaan Salossa mitattiin tiistaina 15,2 astetta.

Nokian Uutisten lukijan lähettämässä kevätkuvassa luontokappaleet ovat jo löytäneet toisensa.

Kevään lämpöennätykset ovat paukkuneet ahkerasti rikki lähipäivien aikana. Esimerkiksi tiistaina Varsinais-Suomen Salossa elohopea kipusi 15,2 lämpöasteeseen.

Pääsiäisen ja alkuviikon aikana mitatut lämpötilat ovat olleet kuitenkin vasta alkusoittoa nurkan takana häämöttävälle kevätsäälle Pirkanmaalla sekä muualla Suomessa.

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan jo keskiviikkona lämpötila nousee Pirkanmaalla 14 asteeseen.

Torstaina ja perjantaina lämpötila jää ennusteen mukaan yhdeksään asteeseen, mutta jo viikonloppuna lämpötila nousee jälleen.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki kertoo, että sunnuntaina lämpötila nousee 13 asteeseen ja jo tiistaina 15 asteeseen.

Pirkanmaan lisäksi lämpöä riittää myös muualla maassa. Rauhamäki kertoo, että lämpötilat ovat plussalla Lappia myöten, ja lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden keskimääräistä korkeampia.

UV-säteily voimistumassa

Rauhamäki kertoo, että ilmanlaatu on suuressa osassa maata tällä hetkellä tyydyttävä tai välttävä. Tampereella ilmanlaatu oli tiistaina huono.

Myös UV-säteily on voimistunut. Rauhamäki kertoo, että tiistaina UV-indeksi nousi Helsingissä yli kahden.

UV-säteilyltä tulee suojautua silloin, kun UV-indeksi on kolme tai enemmän.

Luitko jo nämä?

Mainos