Nokialla järjestetään jälleen pääsiäismarkkinat – Pirkkalaistori täytyy tapahtumasta lauantaina

Nokian Yrittäjät järjestää markkinat.

Viime vuonna pääsiäismarkkinoita vietettiin näin aurinkoisissa tunnelmissa.

Suositut pääsiäismarkkinat järjestetään Nokialla jälleen pääsiäislauantaina. Nokian Yrittäjät ry järjestää tapahtuman Pirkkalaistorilla 8. huhtikuuta.

Nokian Yrittäjien tiedottaja Maiju Pyykkö kertoo, että tapahtumasta on odotettavissa vähintäänkin yhtä hyväntuulinen ja runsas kuin viime vuonna.

”Saimme viime vuoden tapahtumasta paljon kiitosta, ja pääsiäismarkkinoista toivottiin perinnettä.”

Pyykön mukaan tämänvuotisille markkinoille on tulossa useita myyjiä niin läheltä kuin kauempaakin. Myynnissä on muun muassa käsitöitä. Markkinoilla on myös monipuolinen ruokatarjontaa, esimerkiksi vohvelikahvila, säilykekalamyyjä, Villa Vino, leipomoita, lakritsinmyyjä ja Yrittäjien oma makkaranpaistopiste.

Markkinoilla on myyjien lisäksi ohjelmaa erityisesti lapsiperheille. Super-Samina tunnettu Sami Viitala liikuttaa lapsia, minkä lisäksi Taikahile tekee glittertatuointeja. Shetlanninponit Jokke ja Kaapo tarjoavat ponikyytejä. Torilla voi tavata Lusse-Pupun ja pääsiäisnoidan. Ohjelmassa myös musiikkiesityksiä.

Säätiedotusta on tiirailtu viime päivinä, ja toistaiseksi näyttää siltä, että lauantaista on tulossa aurinkoinen päivä.

”Kun vain saadaan auringonpaistetta, niin päivästä on kyllä tulossa huikea,” Pyykkö sanoo.

Pääsiäismarkkinat Pirkkalaistorilla lauantaina 8. huhtikuuta kello 10–14.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos