Tällaisiin asioihin Nokian koululaiset ja opiskelijat haluaisivat käyttää 10 000 euroa: Uusia juomalaseja, liikuntavälineitä sekä oravamaskotti

Jokainen koulu saa potista takuusumman, joka perustuu oppilasmääriin.

Tilaisuuden avasi sivistysjohtaja Mika Seppänen, minkä jälkeen jokainen koulu esitteli hankkeensa.

Keskiviikkoaamu 15. maaliskuuta alkoi jännittävissä merkeissä, kun kirjasto- ja kulttuuritalo Virran Hiomo-sali täyttyi kaikkien Nokian koulujen oppilaskuntien edustajista. Edustajat esittelivät omilla kouluillaan oppilaskunnissa yhteisesti ideoidut huippuhankkeet, eli kohteet, joihin oppilaat haluaisivat kohennusta tai lisäystä koulussaan.Muita oppilaita oli osallistettu muun muassa teettämällä kyselyitä.

Huippuhankepäivänä oppilaat pääsivät päättämään koulujen budjetista koostuvasta 10 000 euron rahasummasta omille hankkeillensa. Jokainen koulu saa takuusumman, joka perustuu oppilasmääriin. Takuusummat lähtevät 200 eurosta ja on maksimissaan 1 700 euroa. Muutama koulu oli hakenut lisärahoitusta muun muassa vanhempainyhdistyksiltä.

Tilaisuuden avasi sivistysjohtaja Mika Seppänen, minkä jälkeen jokainen koulu esitteli hankkeensa. Budjettineuvotteluita tehtiin kolmessa ryhmässä sopuisasti ja lopullinen rahoitusesitys valittiin äänestyksen perusteella. Kokousta johti nuorisovaltuuston puheenjohtaja Vilho Tolonen. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat kaupungin nuorisopalvelut ja Nuorisovaltuusto.

Hankerahat

Näihin kohteisiin oppilaat hakivat rahaa

Kokousta johtivat nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Elvi Olkinuora ja puheenjohtaja Vilho Tolonen (oik.).

Rajasalmen koulu: Paraliikuntapäivän järjestäminen.

Vahalahden koulu: Päiväretki Liikuntakeskukseen.

Taivalkunnan koulu: Retki Sastamalaan Herra Hakkaraisen taloon ja Pukstaaviin.

Siuron koulu: Hankitaan jalkapallomaalit koulun pihalle.

Linnavuoren koulu: Hankitaan välituntivälineitä.

Nokian koulu: Ostetaan pelivälineitä.

Koskenmäki-Tervasuon koulu: Hankitaan liikuntavälineitä, säkkituoleja ja viherkasveja.

Tottijärven koulu: Hankitaan koripalloteline ja siihen alusta tai tekonurmikenttä.

Viholan koulu: Ostetaan uusia kirjoja koulun kirjastoon.

Myllyhaan koulu: Ostetaan lapsille tarkoitettu biljardipöytä ja uusia kirjoja koulun kirjastoon.

Alhoniityn koulu: Välituntivälineille kioskirakennus

Kankaantaan koulu: Hankitaan koulun oma maskottipuku nimeltä Ilkka-orava ja uusia kirjoja koulun kirjastoon.

Harjuniityn koulu: Hankitaan taidetta koulun seinille (muraali tai canvastaulu) ja uusia juomalaseja.

Nokianvirran koulu: Ostetaan pehmeitä istuimia ja sohvia.

Emäkosken koulu: Avustusta välituntikioskissa myytäviin välipalasämpylöihin.

Nokian lukio (Silta-kampus): Ostetaan sohvia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos