”Juurevasti urbaani Nokia” on Nokian kaupungin historian ensimmäisen kulttuuriohjelman nimi – Kolmesta teemasta halutaan veto- ja pitovoimaa

Ohjelma tukee Nokian kaupunkistrategian ja politiikkaohjelmien toimeenpanoa.

Kesällä 2015 teatteriryhmä Etunäyttämö harjoitteli Hinttalassa teatteriesitys Hallasuon kukkaa. Asukkailla, opiskelijoilla, matkailijoilla, tapahtumilla, työpaikoilla ja yrityksillä on suuri merkitys Nokian kehitykselle.

Nokian kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikajaosto käsittelee keskiviikkona kokouksessaan Nokian historian ensimmäistä kulttuuriohjelmaa. Ohjelmalla tavoitellaan vuoteen 2030 mennessä uudistuvaa ja osallistavaa kaupunkikulttuuria.

Kulttuuriohjelman hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto myöhemmin kuluvan kevään aikana.

Kulttuuriohjelman visiossa Nokialla vahvan perinteen ja pitkän historian juurevuus yhdistyy alituiseen liikkeeseen ja urbaanin muutoksen kulttuuriin. Kulttuuri on Nokian kaupungin mukaan tiedotteen mukaan kaupunkikehityksen sykkivä sydän ja ihmisten hyvinvoinnin lähde. Se syntyy ihmisten, yhteisöjen, yritysten ja kaupungin yhteistyössä.

Kulttuuriohjelma jakautuu kolmeen teemaan. Ohjelmatyössä muodostettiin strategiset tavoitteet ja toimenpiteet, mutta samalla määriteltiin uudelleen nokialaista kulttuuria sen merkitystä osana kehittyvää kaupunkia.

”Nokia on Pirkanmaan sekä Tampereen kaupunkiseudun toiseksi suurin kaupunki. Nokiaa leimaa vahva kasvu ja jatkuva muutos, jossa kulttuurilla on painoarvo vetovoima- ja pitovoimatekijänä. Kulttuuri on olennainen osa Nokian kasvua ja kehitystä persoonallisena ja omaleimaisena kaupunkina”, kertoo ohjelman valmistelua luotsannut Nokian kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikajohtaja Asta Engström tiedotteessa.

Mitä?

Kolme teemaa

Nokia tuntuu lähellä ja näkyy kauas: Elävä kulttuuri on kaupungin veto- ja pitovoimaa. Tapahtumat ja kulttuuritoiminta tekevät kaupungista kiinnostavan ja merkityksellisen niin tulijoille kuin kaupunkilaisillekin. Kehitämme kaupungin omia kulttuuripalveluita ajatuksella ja intohimolla. Tuemme taiteen ja kulttuurin toimijoita. Paikalliset luovat yhteisöt, viestintä ja julkiset hankinnat edistävät taiteen ja kulttuurin ammattilaisten työtä sekä järjestöjen ja yksittäisten ihmisten omaehtoista kulttuuritoimintaa.

Jokaisen nokialaisen kulttuuri: Kulttuurin tekeminen ja kokeminen arjessa on kaikkien oikeus. Vaalimme taiteen ja kulttuurin keinoin osallisuutta, aktiivisuutta, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Kehitämme palveluita ja tapahtumia esteettömiksi ja saavutettaviksi ja tuomme ne lähelle arkea. Kaupunkilaisten ääni näkyy ja kuuluu kulttuuripalveluissa. Kaupunkilaiset voivat itse osallistua ja vaikuttaa kulttuuritoiminnan teemoihin ja tapoihin. Kulttuurin lajit ja toiminnan muodot kehittyvät, ja olemme valmiina tukemaan uudenlaisen kulttuurin syntymistä.

Uudistuva kaupunkiympäristö ja kaupunkikulttuuri: Taide ja kulttuuri on keskeinen osa kaupunkiympäristöä. Sekä olemassa olevasta että uudesta kaupunkiympäristöstä rakentuu entistä viihtyisämpiä ja toimivampia elämisen ja tapahtumisen paikkoja. Teollinen rakennusperintö on Nokian tunnistettava ja uniikki aarre. Kaupungin omaleimainen rakennusperintö ja uudet, rakentuvat tilat vahvistavat kaupungin fyysistä ja henkistä kasvua. Rakennamme yhdessä Nokiasta vahvalla kulttuuriosaamisella monipuolista, tapahtumarikasta ja visuaalisesti monimuotoista kaupunkia.

Lähde: Nokian kaupunki

Sidosryhmät ja asukkaat mukana

Kulttuuriohjelmaa valmisteltiin poikkialaisessa työryhmässä, jossa oli edustajia kaupungin eri palvelu- ja tulosalueilta. Ohjelmatyöprosessia tuki aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI. Ohjelmatyöhön osallistui kaupungin kulttuuripalveluiden lisäksi laajasti kaupunkiorganisaation eri tahoja, asukkaita, järjestötoimijoita ja kulttuurin ammattilaisia mm. avainhenkilöhaastatteluissa, työpajoissa ja avoimessa asukaskyselyssä.

Kulttuuriohjelma on strateginen toimintaohjelma, joka perustuu kuntien lakisääteisille tehtäville kulttuuripalveluiden järjestämisessä. Ohjelma tukee Nokian kaupunkistrategian ja politiikkaohjelmien toimeenpanoa. Kulttuuriohjelmaa arvioidaan ja konkreettisia toimenpiteitä kohdennetaan vuosittain tai pidemmällä aikajänteellä osana kaupungin talousarvio- ja tilinpäätösprosessia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos