Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa on tammikuussa avautunut uusi näyttely Elonkehrä. Aino-Maria Hintikan teosten pohjamateriaalina toimivat akustiset turvelevyt. Hintikka on käyttänyt pohjien työstämiseen muinaisia väritekniikoita, prässättyjä kasveja ja kiviä.
”Pohjamaalauksessa olen soveltanut traditionaalista japanilaista soijamaitomaalausta, johon olen yhdistänyt muita luonnontuotteita, kuten savea. Värit teoksiin olen valmistanut itse kasveista keittämällä. Lisäksi olen käyttänyt maavärejä”, Hintikka kertoo näyttelyn tiedotteessa.
Ekologisuus on vahvasti teoksissa mukana. Teosten väri- ja pohjustusaineet ovat myrkyttömiä luonnontuotteita. Lisäksi teoksen tekemisestä syntyneen ylimääräisen materiaalin voi kierrättää.
Teokset ovat lisäksi akustisia elementtejä, sillä turvelevyt vaimentavat ääntä. Hintikka kertoo, että teokset tuovat hiljaisuutta sisätilaan – hiukan samaan tapaan, kuin luonnosta etsitään hiljaisuutta.
”Luonto on antanut teoksiini materiaalin, värin ja muodon. Minä olen vain välittäjä”, Hintikka sanoo.
Aino-Maria Hintikka on tavattavissa näyttelyssä torstaina 12. tammikuuta kello 17.30–19. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 31. tammikuuta saakka.