Nokialaisen taiteilijan valoteos heijastuu Virran seinälle koko talveksi – Korona ja sota viivästyttivät julkistamista

Valokeilassa-teos kuuluu Nokian kaupungin taidekokoelmaan.

Seinälle muodostuu sanojen lisäksi myös muun muassa muurahaisten puuhailuja sekä kissan siluetti.

Kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Jarno Vesalan Valokeilassa-videotaideteos julkistettiin tiistaina 27. joulukuuta iltapäivän alkaessa hämärtyä. Teos on esillä Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virran ulkoseinässä talvikaudella joka päivä kello 15–23.

”Valokeilassa-teos leikittelee seinälle heijastetun valon ja varjon illuusiolla. Videoteos luo kirjastotalon suureen ulkoseinään videoprojisointina mielikuvan valonheittimen tai taskulampun valokeilasta”, Vesala kuvailee Nokian kaupungin tiedotteessa.

Teoksen valokeilassa näkyy tiedotteen mukaan varjokuvina erilaisia lyhyitä kohtauksia, joiden lopun katsoja voi täydentää omassa mielikuvituksessaan. Kohtaus voi olla teoksessa mielikuvituksellinen, leikkisä tai jokin hyvin arkinen asia. Kohtaukset ovat katkelmia tarinoista, lyhyitä hetkiä, joita katsojan mielikuvitus saa kertoa loppuun.

Taideteokset elävöittävät keskustaa

Valokeilassa-teos kuuluu Nokian kaupungin taidekokoelmaan ja teoshankinta on tehty kirjasto- ja kulttuuritalo Virran prosenttiperiaatehankintojen yhteydessä. Taiteen edistämiskeskus on tukenut Virran taidehankintoja 35 000 euron avustuksella, Nokian kaupunki kertoo.

Valokeilassa-teos oli tarkoitus julkistaa Virran avautumisen yhteydessä, mutta koronapandemia siirsi Virran avausta valoisaan kesäkuuhun. Tämän jälkeen teoksen teknistä toteutustapaa on muokattu toimintavarmemmaksi ja esimerkiksi videotykin sijoituspaikka on tämän myötä muuttunut. Ukrainan sota on myös aiheuttanut viimeiset viivästykset materiaalien toimitukseen. Teoksen asennuksen yhteydessä on uusittu Härkitien ja Välikadun kiertoliittymän keskusosio, johon tuotettiin tyylitelty ja valaistu keskuspilari.

”Teoksen läheisyydessä sijaitsevat jo entuudestaan Pirkkalaistorin Ossi Somman Turkiskauppiaat, joka edustaa perinteisempää esittävää veistotaidetta sekä Arto Lappalaisen moderni Joukkosydän Toivontorilla. Virran pääsisäänkäynnin edustaan on tulossa nokialaisen kuvataiteilija ja arkkitehti Kaisa Soinin paikkasidonnainen veistos keväällä 2023”, kertoo Nokian kaupungin museo- ja kokoelma-amanuenssi Hanna Westman tiedotteessa.

Kuka?

Jarno Vesala

Jarno Vesala on tunnettu muun muassa installaatioistaan.

Nokialla asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä ja kuvataiteilija.

Tunnettu installaatioistaan, jotka koostuvat usein ihmismäisistä veistoksista, äänestä ja liikkuvasta kuvasta. Teokset perustuvat usein havaintoon ja illuusioon, ja luovat mystisiä, joskus pelottaviakin tunnelmia. Vesalan työskentelyn teemat liittyvät usein yksinäisyyteen ja unohtumiseen.

Valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2013 ja on valtakunnallisesti tunnettu ja arvostettu taiteilija. Vesala on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2004 ja hänen teoksiaan on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos