Osaatko toimia autoilijana liikenteessä oikein? – Erikoiskuljetukset lisääntyneet merkittävästi maanteillä

Maanteillä on liikkunut tänä vuonna ennätysmäärä isoja erikoiskuljetuksia. Viime vuoteen verrattuna suurten erikoiskuljetusten määrä on kasvanut peräti 65 prosenttia. Fintrafficin tieliikennekeskus ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka (SKAL) ry muistuttavat autoilijoita erikoiskuljetuksen kohtaamisen pelisäännöistä.

Maanteillä on liikkunut tänä vuonna ennätysmäärä isoja erikoiskuljetuksia.

23.12.2022 7:00

Isojen erikoiskuljetusten määrä on Suomessa viime vuosina lisääntynyt merkittävästi ja etenkin tuulivoimarakentamiseen liittyviä erikoiskuljetuksia liikkuu teillämme runsaasti. Kulunut vuosi 2022 ei ole tästä poikkeus.

”Fintrafficin tieliikennekeskuksen seurantaan tulevia isoja erikoiskuljetuksia on näkynyt kuluvana vuonna ennätyksellisen paljon maanteillä. Isoja tiedotettavia erikoiskuljetuksia ovat kuljetukset, joiden korkeus tai leveys on yli 7 metriä tai pituus yli 40 metriä. Vuosiin 2019 ja 2020 verrattaessa puhutaan puolestaan jo yli seitsemän- ja nelinkertaisista lukemista”, kertoo Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos