Nokia Big Band astuu lauteille Nokian vanhalla lukiolla loppiaiskonsertin merkeissä 6. tammikuuta. Koronan vuoksi perinteistä konserttia on peruttu ja siirretty parina viime vuotena useaan otteeseen, mutta viime tammikuussa orkesteri saatiin jälleen soimaan konsertin nimikkopäivänä.
Solisteina konsertissa konsertissa kuullaan Nokian ikiomia Johanna Debreczenia sekä Jerkka Virtasta. Vuoden 2004 tangokuningatar ja vuoden 2018 The Voice of Finland -voittaja vievät kuulijat kapellimestari Jyrki Niemen mukaan muistojen bulevardille.
”Konsertissa tarjoillaan tasapainoisena sekoituksena jazzia ja viihdeklassikoita.”
Mikä?
Nokia Big Band
Nokia Big Band on merkitty yhdistysrekisteriin marraskuussa 1989 ja orkesteria olivat aktiivisesti perustamassa muun muassa Paavo Raninen, Jaakko Nieminen ja Reijo Heino.
Big band -orkesterit ovat muotoutuneet 1930-luvulla ja ne ovat peruskokoonpanoiltaan viisi saxofonia, neljä trumpettia, neljä pasuunaa sekä piano, kitara, basso ja rummut.
Nokia Big Bandin ensimmäinen kapellimestari oli Paavo Raninen, hän oli myös tuottelias sovittaja. Orkesterin alun muutamasta big band-sovituksesta laajentunut ohjelmisto kattaa nykyisin noin tuhat sovitusta kaikista mahdollisista tyylilajeista.
Vuonna 2021 saatiin Nokia Big Bandin johtajaksi muusikko, pasunisti ja kapellimestari Jyrki Niemi. Hän on toiminut muun muassa Tampereen Teatterin kapellimestarina.
Johanna Debreczeni.
Nokia Big Bandillä on ollut urheilutermein eheä harjoituskausi. Niemi kertoo, että uuden vuoden aloittavassa loppiaiskonsertissa kaksi uutta komppiryhmän muusikkoa saavat tulikasteensa.
”Pianisti Joonas Haapasalo sekä kitaristi Simo Rantanen tuovat konserttiin soolovoimaa ja omalla panoksellaan myös auttavat nostamaan orkesterin uudelle tasolle.”
Sekä Debreczeni että Virtanen ovat Niemelle melko uusia tuttavuuksia, mutta yhteistyötä on kaavailtu jo seuraavalle kesälle saakka.
”Johannaan olen tutustunut vasta parissa harjoituksessa, mutta hänen luonteensa, kaunis lauluäänensä ja musikillisuutensa tekivät välittömästi syvän vaikutuksen. Jerkan kanssa esiinnyimme Tapsan tahdeilla viime kesänä. Hänen lämmin ja rouhea miesäänensä teki kaikkiin välittömän vaikutuksen. Orkesterilla on tarkoitus tehdä molempien kanssa kesäkeikkoja.”
Nokia Big Bandin perinteinen loppiaiskonsertti järjestetään perjantaina 6. tammikuuta kello 14 alkaen Nokian vanhan lukion Nokia-salissa. Liput ennakkoon Kukkaputiikista osoitteesta Välikatu 14 hintaan 30 euroa.