Koulujen syyslomalla riittää Nokialla tekemistä – poimi tästä parhaat menovinkit koululaisille ja vielä pienemmille

Lähes kaikki tapahtumat ovat pääsymaksuttomia.

Syyslomaviikolla uimahallissa pääsee kokeilemaan temppurataa.

12.10. 12:45

Nokialla koulujen syyslomaa vietetään viikolla 42 eli 17. lokakuuta alkaen. Kaupungin vapaa-aikapalvelut tarjoavat lomaviikolla monenlaista tekemistä lapsille, nuorille ja perheille.

Virrassa prinsessoja, sankareita ja tanssia maisteri Molton tahdissa

Sadun päivänä tiistaina 18. lokakuuta kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa järjestetään yhteistyössä Nokian Mammat ry:n kanssa Prinsessat ja sankarit -tapahtuma kello 15–18. Koko perheen tapahtumassa voi muun muassa harjoitella hovitansseja, kuunnella satutuntia, askarrella teemaan sopivia asusteita ja testata ratsuja keppihevosradalla.

Maanantaina ja torstaina Virrassa pidetään arkkitehtuuripajoja alakoululaisille. Pajoissa pohditaan, mitä arkkitehtuuri on sekä tutustutaan Virtaan erilaisia paikkoja etsien ja seikkailukarttaa piirtäen. Pajoihin ilmoittaudutaan 17. lokakuuta mennessä verkkolomakkeella.

Keskiviikkona Virrassa on televisiosta tutun maisteri Molton tanssimuuvit -tanssityöpaja. Alle kouluikäisille ja heidän vanhemmilleen tarkoitetussa pajassa lauletaan, rytmitellään ja tanssitaan sarjasta tuttujen laulujen tahtiin.

Keskiviikkona ohjelmaa on myös Kerholassa. Suomen Kiertueteatterin Maailman ympäri 80 päivässä -teatteriesitys on uusi, ennen näkemätön tulkinta Jules Vernen rakastetusta koko perheen klassikosta. Paikat varataan kello 18.30 alkavaan esitykseen verkkolomakkeella keskiviikkona 19. lokakuuta kello 14 mennessä.

Uimahallilla Wibit -taitorata, hyppytunteja ja suppailua

Nokian uimahallin kuntoaltaassa on maanantaista keskiviikkoon suosittu Wibit -taitorata. Rata on tarkoitettu uimataitoisille lapsille ja aikuisille. Tarjolla on myös hyppytunteja ja suppailua useampana päivänä viikon aikana.

Pelastusperjantaina 21. lokakuuta kello 12–13 voi tehtävärasteilla harjoitella pelastus- ja ensiaputaitoja. Uimahallin aktiviteeteihin pääsee mukaan uimahallimaksulla. 5–16-vuotiaat pääsevät hyppytunneille alennettuun hintaan.

Yli 12-vuotiaat voivat kokeilla curlingia Nokian jäähallilla maanantaina kello 15.30–16.45. Alakouluikäisten luistelukoulussa harjoitellaan perusluistelutaitoja tiistaina kello 15–16.20 ja torstaina kello 14–15.20. Yleisöluistelua ja mailahöntsyvuoroja on lisäksi tarjolla päivittäin.

Retki Karmivaan karnevaaliin ja ohjelmaa nuorisotiloilla

Kaupungin nuorisopalvelut järjestävät retken 13–17-vuotiaille Särkänniemen Karmivaan karnevaaliin keskiviikkona 19. lokakuuta. Retken hinta on 10 euroa, joka sisältää karnevaalirannekkeen Särkänniemeen ja bussimatkat. Ilmoittautuminen retkelle on käynnissä kaupungin verkkosivuilla.

Nuorisotilat Emäkosken koululla, Harjuniityssä ja kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa ovat avoinna myös syyslomaviikolla. Tiloilla kokataan yhdessä matka makujen maailmaan – teemalla ja askarrellaan jääkaappimagneetteja.

Ilmoittaudu ennakkoon työpajoihin, teatteriesitykseen ja retkelle – tarkemmat ohjeet verkkosivuilla

Lomaviikon ohjelma on uimahallia ja Särkänniemen retkeä lukuun ottamatta pääsymaksutonta. Työpajoihin, teatteriesitykseen ja retkelle tulee ilmoittautua ennakkoon.

Katso viikon kaikki tapahtumat, tarkemmat aikataulut ja osallistumisohjeet löytyvät kaupungin verkkosivuilta.

Lue lisää: Syysloma vaikuttaa Nyssen liikennöintiin koululaisvuoroilla – Linja 75U jää kokonaan ajamatta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos