Papukaija Kaija katosi eilen keskiviikkona iltapäivällä kotoaan Nokian keskustan läheisyydessä.
Kaija oli lennähtänyt ulos parvekkeen ovesta, jonka piti olla kiinni.
Papukaija on sininen munkkiaratti.
”Kaija on tosi hyvä lentämään, tänään aamulla kuudelta lähdin jo vähän kauemmaksi kotoa etsimään sitä”, omistaja Simo Väätäinen sanoo.
Keskiviikkona Väätäinen oli kolmen vapaaehtoisen kanssa tulostanut viisikymmentä ilmoitusta kadonneesta papukaijasta ja levittänyt niitä ympäri Nokiaa.
”Olin iltapäivästä yömyöhään kävelemässä pitkin ja etsimässä Kaijaa”, Väätäinen sanoo.
Sininen Kaija (vas.) on kadonnut. Vihreä Keijo on jäänyt yksin.
Väätäisellä oli Kaijan kanssa asut Keijo-papukaija mukanaan etsintäretkellä, jotta se olisi houkutellut Kaijan takaisin.
”Poikaystävä oli pikkuhäkissä mukana. Mutta ei sitä kiinnostanut yhtään, se ei ole millänsäkään. Ei se huutanut yhtään. Yleensä nämä linnut huutavat, jos pariskunta erotetaan”, Väätäinen sanoo.
Kun Kaija keskiviikkona lensi ulos, se joutui vielä räkättirastaiden hyökkäyksen kohteeksi.
”Ne hyökkäsivät sen kimppuun, ja se tippui neljännestä kerroksesta alas, ja ne nokkivat sitä. Sitten se lensi pakoon”, Väätäinen sanoo.
Väätäistä huolestuttaa, miten papukaija selviää muun muassa kylmästä säästä.
”Viime yö oli kylmä. Se on voinut kylmettyä. Sehän on tottunut olemaan sisällä”, Väätäinen sanoo.
Väätäisellä papukaijat ovat olleet kaksi vuotta.
Kaikki havainnot linnusta voi kertoa soittamalla heti omistajalle 040 5140006 tai Helpparrot ry:n päivystysnumeroon 046 6221577.