Tuija Jokinen teki Nokian lukiossa ennätyspoissaolot, mutta väitteli myöhemmin tohtoriksi – Urallaan hän on päässyt paikkoihin, joihin on asiaa vain sotilailla ja tutkijoilla - Elämänmeno - Nokian Uutiset

Tuija Jokinen teki Nokian lukiossa ennätyspoissaolot, mutta väitteli myöhemmin tohtoriksi – Urallaan hän on päässyt paikkoihin, joihin on asiaa vain sotilailla ja tutkijoilla

Tuija Jokinen vaihtoi lukion ammattikouluun, ja siellä opettaja näki hänen lahjakkuutensa orgaanisessa kemiassa. Nyt Jokinen tutkii työkseen ilmakehää ja työskentelee Kyproksella ensimmäisenä ympäristötieteiden naisprofessorina.

Tutkijan työ on vienyt Nokialla varttuneen Tuija Jokisen kaikille mantereille. Kuva on otettu Pohjoisella jäämerellä kesällä 2020. Jokinen kertoo, että tutkijat tutkivat sulamislammikoiden ja railojen kaasu- ja hiukkaspäästöjä.

27.11.2021 5:30

”Olen ollut kolme kuukautta Etelä-Mantereella ja lillunut Pohjoisella jäämerellä neljä kuukautta laivan kyydissä. Jäämerellä 23 mittalaitetta oli merikonteissa laivan kannella. Joka päivä kävin läpi 200 asian listan: ovatko ilmastoinnit päällä, toimivatko sulakkeet, onko sähkönkulutus kurissa, tuottavatko mittalaitteet dataa. Tekstimuotoinen sähköposti oli ainoa kommunikointimenetelmä tutkimusryhmän ulkopuolelle. Satelliittipuhelinta olisi voinut käyttää, mutta 20 minuutin puhelinkortti maksoi 25 euroa ja linja pätki joka kerta.”

Luitko jo nämä?

Mainos