Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Leppäkosken Lämpö - Hinta laskee, verkko laajenee

Kaukolämpö on jo edullisin lämmitysmuoto Nokialla, mutta saavutettu hintakilpailukyky ei laita pistettä Leppäkosken Lämpö  Oy:n määrätietoiselle linjalle alentaa tuottamansa energian hintaa. – Hinta laskee ja verkko laajenee, kaukolämpöjohtaja Kari Kuivala kiteyttää näkymän ensi vuoteen. Viimeiset päätökset hinnan alennuksista on tehty nyt joulun alla. – Seuraavan kerran kaukolämmön hinta laskee ensi vuoden alussa, Kuivala vahvistaa. Kaukolämpöä tuotetaan Nokialla täysin kotimaisella, lähiseudulta saatavalla polttoaineella. – Olemme saaneet lisää asiakkaita, ja kaukolämmön myynti on kasvanut, kaukolämpöpäällikkö Tero Pyykkö toteaa kysynnästä. Nokian kaupungin kasvu ja kehitys on silminnähtävää, kun uusia kiinteistöjä rakennetaan kaiken aikaa. Myös kaukolämpöverkko laajenee edelleen. – Kymmeneen vuoteen isoin kaukolämmön rakennustyömaa alkaa ensi keväänä. Linjaa suunnitellaan parhaillaan, ja siihen otetaan uusia liittyjiä mukaan.  Meihin kannattaakin olla yhteydessä, mikäli liittyminen kiinnostaa, Kuivala vinkkaa. Ensi vuonna myös Kolmenkulman toistaiseksi erillään ollut verkko liitetään kaupungin pääverkkoon. Tämän jälkeen Nokian yhtenäinen kaukolämpöverkko levittäytyy Harjuniitystä aina Kolmostielle saakka. Leppäkosken Lämpö ottaa vastaan myös energian pientuotantoa. – Jos jollakulla syntyy tuotannossaan ylimääräistä energiaa, syötämme sitä mielellämme kaukolämpöverkkoon, Pyykkö sanoo. Kaukolämpöasiakkaan kannattaa aina ilmoittaa energian kulutukseen liittyvät parannustoimet Leppäkosken Lämmölle. – Jos asiakas on parantanut esimerkiksi poistoilman lämmön talteenottoa tai lisännyt eristyksiä, määritämme mittausjakson jälkeen uuden laskutustehon. Tästä voi saada merkittävän edun pienentyneenä perusmaksuna, Kuivala ohjeistaa. – Teemme mittaukset automaattisesti muutaman vuoden välein. Nokian kaavoitustilanne on myönteinen ja lupaa rakentamisen jatkuvan tulevinakin vuosina, mitä myös kaukolämpöyhtiössä pidetään rohkaisevana näkymänä. Julkisten rakennusten sekä tuotanto- ja liikekiinteistöjen lisäksi paikkakunnalla on kaukolämmön piirissä 450 omakotitaloa. – Asukkaat arvostavat tietenkin sitä, että asunto on lämmin ja suihkusta tulee lämmintä vettä, mutta kaukolämmöllä on lukuisia muitakin etuja olemalla osa kaupungin infraa, Pyykkö korostaa. –  Nokian kaupunki kasvaa, ja täällä on kaikkiaankin hyvä pöhinä päällä. Haluamme olla tässä kehityksessä kiinteästi mukana, hän summaa. Toteutuneet ja ennustetut lämmityskustannukset Nokialla kooltaan noin 5000 r-m3:n kerrostalossa. – Toteutuneisiin ja ennustettuihin lämmityskustannuksiin vaikuttaa hinnanalennuksien lisäksi myös säätila. 2015 oli lämmin vuosi, kun taas vuodet 2016 ja 2017 näyttävät olevan lähes yhtä lämpimät, kertoo kaukolämpöjohtaja Kari Kuivala Leppäkosken Lämpö Oy:stä.     • Turvallinen ja helppo lämmitysmuoto, joka Nokialla on myös edullisin lämmitysmuoto (ONE 1 Oy:n selvitys, jossa vertailtiin kaukolämpöä, öljylämmitystä ja maalämpöä). • Sopii hyvin sekä uuden että saneerattavan kiinteistön lämmitysmuodoksi. • Tarjoaa miellyttävää, tasaista lämpöä ja lämpimän käyttöveden kodissa kaikkina vuodenaikoina. • Helpottaa kiinteistönhoitoa, sillä lämmityspolttoaineen riittävyydestä tai kattilan huoltamisesta ei tarvitse huolehtia. • Ympäristöystävällinen ja energiatehokas kaukolämpö tuotetaan paikallisia resursseja hyödyntäen.