Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Kulttuurihistoriallista ulkoilua Nokian rannoilla osa 2

Edellisessä postauksessani kulttuurihistoriallista ulkoilua harrastettiin Maatialanharjulla ja Pyhäjärven rannoilla. Nyt on vuorossa Vihnusjärvi ja erityisesti järven Hinttalan ja Vihnuskodin puoleinen ranta. Harva nokialainen varmaankaan tietää, että Vihnusjärven rannalla käynnistettiin aikanaan ensimmäisiä kunnallisia palveluja Nokialla. Vihnusjärven rannat kuuluivat 1750-luvulta lähtien Anttilan suvulle. 1890-luvulle lopulle tultaessa suvulla ei ollut miespuolista perijää, joten tila siirtyi Pirkkalan kunnan (johon Nokia tuolloin vielä kuului) omistukseen vuonna 1894. Talon vanha isäntä, leskiemäntä Eevastiina ja kaksi tytärtä saivat asua tilan rakennuksessa ”hyyryläisinä”. Tuvassa alettiin pitää välittömän kunnallishallinon kokouksia. Tuvasta maksettiin Eevastiina Anttilalle korvausta ja hankittiinpa huoneeseen kunnan varoilla arvokkaamman näköinen pöytä ja tuolit. Pöydälle ostettiin myös kynttilänjalat kokousiltoja valaisemaan, sekä vesikarahvi ja lasit kunnallismiesten janon sammuttamiseen. Yksityiset kyläläiset olivat perustaneet vuonna 1893 Kankaantaakse oman koulun, joka toimi aluksi tilapäisissä tiloissa Hinttalassa ja Kankaantaan Heikkilän talossa. Koulu siirtyi Pirkkalan kunnan haltuun vuonna 1894 ja koulua varten valmistui uusi rakennus Anttilan tilan maille vuonna 1900. Ajan tavan mukaan koulun opettaja sai tilan maista omat sarkamaat ja niityt. Puinen koulu purettiin 1980-luvun alussa Nokian vanhainkodin uudisrakennuksen tieltä. Tältä näytti purkamistaan odottanut Kankaantaan kansakoulu elokuussa 1982. Portailla aikanaan vanhainkodin historiaa tallettanut nokialainen Helmi Jalonen. Nokian kaupungin valokuvakokoelmat. Vihnusrinteessä sijaitsee nykyään monia kaupungin vanhuspalveluja, joilla on todella pitkät perinteet. Samalla paikalla aloitti toimintansa vuonna 1904 Pirkkalan vaivaistalo, nykyisten hyvinvointipalvelujen huonomainen edeltäjä. Vaivaistalot tarjosivat tuolloin alkeellista turvaa niille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pystyneet huolehtimaan itsestään ja toimeentulostaan. Vanhuksien lisäksi vaivaistalossa asui myös vammaisia, lapsia ja huonotapaisiksi katsottuja ihmisiä. Vaivaishoidossa vaikutti vahvana moralisoiva ajattelutapa, jossa huono-osaisuutta tulkittiin useimmiten ihmisen huonotapaisuuden ja löyhän moraali seuraukseksi. Vaivaishoidon aikakaudelta periytyvät ajattelumallit elävät edelleen varsin vahvoina tämän hetkisessä hyvinvointivaltio- ja työtttömyyskeskustelussa. Kunnalta saatu avustus leimasi käyttäjänsä ja vaivaistalon asukas oli köyhäinhoitolautakunnan isäntävallan alainen. Kaikkien vaivaistalon asukkaiden oli myös kykyjensä ja voimiensa mukaan työskenneltävä. Monet tekivät maataloustöitä, vanhukset useimmiten käsitöitä. Työn taloudellinen merkitys oli vähäistä, mutta sitä oli yritettävä järjestää, koska apu ei ollut vastikkeetonta. Vanhainkodin sairasosaston asukkaat ulkoilemassa 1950-luvulla. Nokian kaupungin valokuvakokoelmat . Tamperelaisen arkkitehti Gustaf Schrekin suunnittelema vaivaistalon puinen päärakennus seisoo edelleen Vihnuskodin rakennusten keskellä. Vaivaistalon nimi muuttui 1920-luvulla kunnalliskodiksi.  Kuntien vastuulla oli myös huolehtia mielisairaista. Tätä tarkoitusta varten rakennettiin Vihnusjärven rantaan mielisairasosastolle vuonna 1908 oma tiilirakennus. Lainsäädännön kehittyessä vaivaishoidon leima alkoi vähitellen hellittää ja jo ennen sotia olosuhteet olivat jo huomattavasti kehittyneemmät. Kielenkäytössä vaivaistalon sijaan alettiin puhua yhä yleisemmin kunnalliskodista ja vähitellen myös vanhainkodista. Uudisrakennusten valmistuttua 1970 – 80-lukujen vaihteessa vanhainkodin viralliseksi nimeksi tuli nykyinen Vihnuskoti.