Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Leikkisotaa monokansallisen yrityksen arvomaailman kanssa Vol. 2

Tahto marraskuun ensimmäiseen juustohampurilaiseen ilman käärepaperia haarukalla ja veitsellä vei minut suoraan rintaman läheisyyteen. Seuratessani hiippaillen maailmaan painuneita hiilijalanjälkiä löysin vihdoin ravintolan. Olinhan minä käynyt täällä aikaisemminkin ja saanut tulikasteen, joten en jännittänyt tehdä tilausta. Varustukseni ei ollut riittävä suorittaakseni koko kuukauden kestävää hyökkäystä, joten jouduin improvisoimaan sissinä tehden pistoiskuja. Marraskuun pituinen, päivittäinen pommitus olisi maksanut kokonaisuudessaan 78€ ja minulla oli vain 10,40€ bonustilillä leikkisodankäyntiä varten. Se riittäisi neljään juustohampurilaiseen, eikä käärepaperittomuudesta saa alennusta.     Päiväkirjamerkintä, ensimmäinen marraskuuta 2018     Oli marraskuun ensimmäinen päivä vuonna 2018. Kantamukseni olivat raskaat, kun aloitin marssin kohti päämäärää. Tahtomattani tunsin päämäärättömyyttä, mutta olin kuitenkin sitoutunut tehtävääni ja hyväksyin tämän marraskuisen järjettömyyden. Sitähän sota on. Onneksi mukanani oli Punainen kirja, joka järjesti ajatuksiani individualisoitumisesta ja antoi suuntaa tervejärkisyyteen. Saavuin tiskille ja tein tilauksen.  Juustohampurilainen ilman käärepaperia haarukalla ja veitsellä   Tuliko jotain muuta? Ei kiitos. Tuodaan kohta pöytään! Kiitos! Ehkä aikaisemman palautteeni johdosta myyjä ei ihmetellyt tilauksen sisältöä. Asemoin itseni pöytään, josta oli paras mahdollinen näkymä koko ravintolaan. Käynnistin tietokoneen ja avasin kirjan. Kohta johon olin jäänyt, piti sisällään kirjailijan dialogin sielunsa kanssa. Ei mennyt kauaa, kun otin muistiinpanovälineet esiin ja esitin kysymyksen mahdollisesti omalle sielulleni.   Se mitä sinä muistat hänessä minusta, on se mitä minä en tuntenut, koska hän ei kertonut sitä muille. Kuuletko sen vielä? Oletko unohtanut? Nyt olen tässä. En tiedä. Tunnetko sinä minut? Minä muistan sinut. Epäilen tuntevani sinut. Lasi on siis puoliksi täynnä? Onpa vanhanaikaista. Juustohampurilainen tuotiin pöytään pian tämän jälkeen. Ensisilmäyksellä hampurilainen vaikutti moitteettomalta. Samanlaiselta jota tupataan tavata televisiomainoksissa ja mainostauluissa. Oliko tämä joku salajuoni? Otin kuvan hampurilaisesta tovin tuijotuksen jälkeen ja harkitsin ensimmäistä suupalaa. Käärepaperilla syödessä majoneesi on yleensä pursunut jollekin reunalle, jonka itse jätän ainakin viimeiseksi suupalaksi suurena majoneesin ystävänä. Tässä tapauksessa en olisi voinut arvata mistä majoneesi pursuaisi työntäessäni haarukan piikkien kärjet hampurilaiseen, jos en nostaisi päällimmäistä sämpylää  nähdäkseni, mille reunalle kokki oli majoneesitykillä tähdännyt. En tohtinut tehdä tätä vaan kävin suoraan kiinni hampurilaiseen. Omista valmisteluistani johtuen hampurilainen oli hieman jäähtynyt. Ehkä käärepaperi olisi pitänyt hampurilaista lämpimänä, mutta moni esteettinen anti olisi silloin jäänyt kokematta. Mitä tulee aterimiin, niin asiakkaana toivoisin jämäkkyyttä liian joustavuuden sijaan. Nykyiset aterimet ovat kertakäyttöisiä, riippuen käyttöintensiteetistä ja mielestäni niiden olemassaolo ei tue operatiivisen päällikön visiota ympäristöajattelusta.  Nautin hartaasti hampurilaisen kolmatta palaa, kunnes huomasin etten saanut servettiä hampurilaisen mukana. Siitä tuohtuneena päätin ottaa omani pois ja lähdin maustetiskille ja anastin ainakin 15 maustepussia ja yhden tyhjän ketsuppiastian. Työstin loput hampurilaisesta ja lähdin ulos ravintolasta kertakäyttöaterimet mukanani.     Marraskuun loppupuolella     Alkukuun taistelut oliva jättäneet minuun arvet, mutta olin jo siinä vaiheessa kehittänyt riippuvuuden pikaruokaan, joten yksi kaunis sunnuntai lähdin valeasussa hakemaan kotiin mättöä. Juustohampurilainen oli ajatuksissani jo hieman alkanut etoa, joten päätin ottaa siihen mukaan vielä kebab-hampurilaisen. Kaikki sujui hienosti kunnes oli maksun aika. Juustohampurilainen ja kebab-hampurilainen maksoivat seitsemän senttiä yli bonuskortillani olevan summan ja myyjä ehti veloittaa tuotteet ja pyytää allekirjotukseni. Pyöristettynä siis jäi maksettavaa viisi senttiä, jota minulla ei silloin ollut. Oli pyydettävä paikalle vuoropäällikkö, jotta veloitettu summa palautettaisiin bonustililleni. Niin toimittiin ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjoitin toistamiseen allekirjoituksen valeasuni paljastui. En pyytänyt aterimia ja asemoin itseni selkäpäin kassaa kohti ja saadessani tuotteet lähdin karkuun.     Marraskuun järjettömyys     Siis se mitä ehdotankin on se, että Hesburger järjestäisi muotoilukilpailun, jossa saisi vapaasti suunnitella aterimet Hesburgerin juustohampurilaiselle. Jos pikaruoka on tullut tänne jäädäkseen, niin ehdottomasti pitäisi olla myös sille suunnitellut aterimet, jotka kestäisivät historiassa vähintään yhtä pitkään kuin syömäpuikot. Tulevat sukupolvet voivat sitten miettiä avaruuden siirtokunnissa, että mikä kirottu niitä länsimaalaisia oikein vaivasi. Pelkästään se, että jokainen suomalainen edes kerran elämässään syö juustohampurilaisen haarukalla ja veitsellä luoden kysynnän pikaruoka-aterimille voimme kysyä Tarantinolta mitä Vincent Vega ja Jules Winnfield olisivat asiasta mieltä. Onneks tää marraskuu loppuu kohta… Seuraava blogi käsitteleekin Nokian Nuorten Työpalvelua ja siihen liittyviä kommelluksia.