Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kehon pappilan maisemissa

Kehon pappilan, Liukuslahden ja Keskisen alueen maisemat ovat viimeisten reilun kolmen vuosikymmenen aikana muuttuneet voimakkaasti. Muistan, kuinka ala-asteikäisenä hiihtelin talvisin säännöllisesti Keskisen pelloilla. Alueella järjestettiin joka talvi Koskenmäen koulun hiihtokilpailut. 80-luvun alkupuolella Hauroisten valaistu kuntorata toi tervetullutta vaihtelua hiihtolenkkeihin. Kesäisin Liukuslahti oli luonnollisesti uintiretkien kohteena. Näin tiukasti ohjeistettiin Kehossa liikkujia Pirkkalan Uutisissa vuonna 1924 . Liukuslahdelta Kehon suuntaan siirryttäessä tullaan Kehon Pappilan alueelle, joka on sekä luonnoltaan että historialtaan mielenkiintoinen retkikohde. Muinaismuistoista kertovat maastoon sijoitetut kolme keltaista kylttiä, joilla on merkitty rautakautiset hautaröykkiöt. Historiallisella ajalla Keho on kuulunut Viikin kartanoon lampuotitilana. Lampuotit olivat aikoinaan kokonaisten tilojen vuokraajia, eivät siis torppareita. Vuonna 1695 Pirkkalan kappalaiselle hankittiin Kehosta virkatalo eli pappila. Kehon pappila on toiminut kappalaisen asuntona aina 2000-luvulle asti. Vuonna 1901 virkatalon saunan läheisyydessä sijainneesta kummusta löydettiin pronssinen osa miekantupesta ja tämän löydön innoittamana aluetta tutkittiin vuosina 1904 – 05. Kehon muinaiskohteita on tutkittu myös 1980 – ja 90-luvuilla. Luontoretken osallistujia Kehon siirtolapuutarhan laiturilla. Kuva: Tuija Piipponen. Kehon pappilan ympäristö tarjoaa paljon myös luonnon tarkkailijalle. Pienehköllä alueella voi seurata monenlaisten eliöiden elämää. Kesällä aurinkoisella pellolla lentelee runsaasti perhosia ja muita hyönteisiä. Rannasta avautuvat hyvät näkymät Pyhäjärven Pikkuvirralle ja Latosaareen, jotka ovat keväästä lähtien lintuharrastajalle hyviä tähystyskohteita. Heti sula-alueen kasvaessa kevään ensimmäisinä lämpöisinä päivinä paikalle alkaa ilmaantua sorsalintuja ja huhti-toukokuussa mm. telkät ja silkkiuikut ovat äänessä aktiivisesti. Muutamana vuonna paikalla on ollut myös laulujoutsenella onnistunut pesintä ja Pikkuvirta on myös yksi harvoja tukkakoskelon pesimäpaikkoja Nokialla. Loppukesästä Pikkuvirralla ja läheisen Latosaaren rannoilla on viihtynyt myös harmaahaikara. Rannasta avautuu myös näkymiä Viinikanniemen ja Sotkanvirran suuntaan. Valitettavasti tämä maisema on uhkaavasti katoamassa, sillä esimerkiksi Kehon pappilan peltoalue on jo kaavoitettu omakotitonteiksi. Myös Pikkuvirran ja Latosaaren ympäristöön on esitetty suunnitelmia, jotka toteutuessaan tulevat vaikeuttamaan mm. alueen lintujen pesintää sekä vähentämään kuntalaisten ulkoilumahdollisuuksia. Kehon pappilan ympäristöön on myös lapsiperheiden helppo tutustua. Olin pari viikkoa sitten esittelemässä aluetta yhdessä Marko Jaakkolan kanssa Nokian Mammat ry:n ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistyksen järjestämällä luontoretkellä. Nokian Mammat järjestää lapsiperheille monipuolista toimintaa ja tukee omalta osaltaan perheiden arkea. Sunnuntaiaamu innosti paikalle reilut neljäkymmentä henkeä ja huomattava osa joukosta oli alle kouluikäisiä. Puolentoista tunnin retken aikana ehdittiin mm. katsoa sudenkorennon lentoa, oravan pähkinäkätköä ja pellon yli lenteleviä rastaita. Rannasta saimme ihastella laulujoutsenen lipumista poikasensa kanssa ja yksi retken huipennuksista oli ehdottomasti harmaahaikaran ylilento. Retki päättyi Kehon siirtolapuutarhalle, jossa nautittiin välipalaa ja paistettiin makkaraa. Tällainen retkeily on tärkeää lasten ja nuorten luontosuhteen kehittymiselle. Yhteinen ulkoilu perheen kesken on puolestaan mitä parhainta laatuaikaa, joka on rentouttaa myös aikuista ja antaa voimia arkeen. On muistettava, että lapset väsyvät helposti ja kiinnostavaa tekemistä pitää olla riittävästi. Retken ei tarvitse olla pitkä, lähimetsäkin riittää oikein hyvin. Metsä on aikuisten seurassa pienellekin lapselle turvallinen leikkiympäristö, siellä voi rauhassa hyppiä ja vähän kiipeilläkin. Evästauko kruunaa aina virkistävän ulkoilutuokion.