Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Yhdessä

“Seurakunta on me. Ei kukaan yksin vaan me kaikki yhdessä.” Näin kirjoitti eräs rippikoululainen oppimispäiväkirjaansa tänä kesänä. Rippikoulussa nuori tutustuu seurakuntaan, sen uskoon ja toimintaan. Opilliset tavoitteet eivät kuitenkaan ole yleensä pääasia. Tärkeämpää on luoda tilaa kohtaamiselle. Rippikoulussa kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kohdata itsensä, toisensa ja myös Jumala. Mutta mitä sellainen kohtaaminen voi olla ja miten se onnistuu? Miten “minä” löytää paikkansa osana “meitä”? Tällaisia kysymyksiä olen ajatellut pohdiskella ainakin parin blogikirjoituksen verran. Rippikoulun arjessa tutustuminen ja yhteishengen vahvistaminen sitoutuu lähes kaikkeen tekemiseen. Päivittäin syödään yhdessä, pelataan, leikitään ja opiskellaan yhdessä, lauletaan ja hiljennytään yhdessä. Alkuun tämä kaikki näyttää olevan monelle varsin kiusallista ja hankalaa, mutta hämmästyttävällä tavalla kerran toisensa jälkeen saa myös todistaa arkipäivän ihmeitä, kun kulmain alta pälyilevät silmät alkavat kirkastua ja etsiä katsekontaktia, totiset suupielet kääntyvät hymyyn ja puuskaan vedetyt kädet ojentuvat ja tarttuvat vieruskaveria kädestä. Yhtäkkiä ihminen, joka äsken oli vieras ja outo, onkin tuttu ja monella tapaa yllättävän samanlainen kuin minä itse. Lukkojen avautuminen edellyttää turvallista ilmapiiriä, joka sekin on rakennettava yhdessä. Jokainen vaikuttaa omalta osaltaan siihen, millaiseksi ryhmä muodostuu. Turvallisuus ja hyvä yhteishenki rakentuvat pienistä palasista, joita rippikoululaiset osaavat kyllä itsekin keksiä. Oppimispäiväkirjoissaan he ehdottivat muun muassa tällaisia keinoja: voi hymyillä ja toivottaa hyvää huomenta, voi mennä juttelemaan, jos joku on jäänyt yksin, ketään ei saa kiusata tai sulkea porukan ulkopuolelle. Pieniä asioita, mutta valtava merkitys. Loppuleiristä oppimispäiväkirjoista saikin lukea tällaisia sydäntä lämmittäviä ajatuksia: “Olen oppinut itsestäni, että kelpaan sellaisena kun oon.” “Meidän on tultava toimeen keskenämme, autettava ja tuettava toisiamme ja oltava läsnä toistemme elämässä. Erimielisyydet ovat osa ihmisyyttä, mutta sen ei pitäisi olla syy hylätä toista… Kaikkien pitäisi muistaa, että erilaisuus on rikkaus.” “Ennen halusin erota kirkosta, mutta riparin aikana opin, että on aika kiva kuulua seurakuntaan. Se on kuin suuri perhe, jossa kaikki ovat erilaisia ja hyväksytään omana itsenään.” “Olen oppinut niin hyvin sen että ihmisiä pitää arvostaa ja kaikkia kuuluu auttaa ja olemme kaikki yhtä paljon Jumalan lapsia eikä siitä tarvitse kilpailla.” “Olen oppinut tuntemaan myötätuntoa ihmisiä kohtaan, ja olen ymmärtänyt sen, että vaikka kuinka yrittää, ei kaikessa voi olla paras. Eikä tarvitsekaan.” “Ihmisten välisessä elämässä on monia puolia kuten rakkaus, luottamus ja moni muu. Kaikki ihmiset eivät tule kaikkien kanssa toimeen mutta silti ketään ei saa syrjiä tai kiusata. Ja joka ikinen ihminen on Jumalan mielestä saman arvoinen.”