Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lehdoista

Nokialla, Pyhäjärven rannoilla viheriöivät rehevät lehdot ulkoilijoiden ilona. Jääkauden ansiosta alueen maaperä on riittävän ravinteikasta lehtipuille, joista erityismaininnan ansaitsee harvinainen kynäjalava. Taannoin tehdyssä selvityksessä Nokialta löydettiin 319 kynäjalavaa. Määrä ei ole suuren suuri, jos vaikka ajatellaan, kuinka paljon puita voi kasvaa noin hehtaarin alueella. Parhaat kynäjalavatesiintymät löytyvät Nokianvirran, Viholan sekä Kehon rannoilla. Toinen merkittävä nokialainen lehtoalue sijaitsee Haavistolla, jonne perustettiin Nokian ensimmäinen luonnonsuojelualue jo vuonna 1942. Kynäjalaviin päästiin tutustumaan Suomen Luonnonsuojeluliiton Nokian osaston viime sunnuntaina (17.6.) järjestämällä Pohjoismaisen luonnonkukkapäivän retkellä. Asiantuntijana retkellä toimi hämeenkyröläinen biologi Anne Hirvonen. Opastusta seurasi parisenkymmentä luonnonystävää. Perinteinen luonnonkukkapäivän retki järjestettiin Nokialla jo 19. kerran. Lehdot ovat tärkeä osa nokialaista maisemaa ja toivottavasti ne saavat tulevaisuudessakin rauhassa viheriöidä. Lehtojen kannalta huolta aiheuttavat Nokialla ilmenneet paineet rantojen rakentamiselle. Kaikkiaan lehtojen osuus Suomen metsäpinta-alasta on vain prosentin verran, huomattava osa lehdoista on aikanaan hakattu tai kaskettu peltomaiksi. Ilmaston lämpeneminen saattaa jossain määrin tulevaisuudessa muuttaa tätä tilannetta. Kasvien lisäksi lehdot tarjoavat kodin monille lintu- ja hyönteislajeille. Lehtojen säilymiseen me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa. Esimerkiksi puutarhajätettä ei saa viedä lehtometsiin, koska puutarhoista leviävät vieraslajit uhkaavat jo nyt monien kotoperäisten lehtolajien elintilaa. ”Hyvinä” esimerkkeinä tästä mm. jättipalsami sekä tienpientareilla laajoina kasvustoina esiintyvä lupiini. Venepaikkaa raivatessa on puolestaan huomioitava, ettei tule katkaisseeksi epähuomiossa nuoria kynäjalavia. Käydään nauttimassa tänä juhannuksena nokialaisesta lehtoluonnosta!