Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

KrP:n Joona Rantala upotti EräViikingit jatkoajalla – Lauantaina nähtiin todellinen trilleri

Todelliseksi trilleriksi meni lauantainen Salibandyliigan ottelu Vantaalla, jossa EräViikinkien vastassa oli Nokian KrP. Ottelu venyi aina jatkoajalle, kunnes ajassa 62.45 Näätien Joona Rantala laukoi komean kaukovedon verkkoon. Näin Näätien juhla oli valmis. KrP:n vierasvoitto kirjattiin lukemin 7–8 (2–2, 3–2, 2–3, 0–1ja). Tällä viikolla Näädät saalisti viisi kuudesta pisteestä. Viime kaudella Näädät saalisti kuudessa ottelussa neljä pistettä, kun tuolloin jaettiin vain kaksi pistettä varsinaisen peliajan voitosta. – Teimme pelistä vaikean. Kotijoukkueen 6–5-peli lopussa oli murskaavaa. Pelissä näkyi rasitusta tiukan peliohjelman myötä. 1,5 viikon huili tulee hyvään saumaan, toteaa päävalmentaja Jarmo Härmä . Avauserässä maalien teon aloitti kotijoukkue reilun kahden minuutin jälkeen. Joona Rantala tasoitti ajassa 4.01. Jere Mattila vei Näädät johtoon ajassa 10.25. Mutta vain 21 sekuntia kului, ja peli oli tasan. Toisessa erässä KrP meni välillä johtoon ja Ervi tasoihin. Näätien puolustukselle tuli paha pallonmenetys 2,5 minuuttia ennen erän loppua, ja tilanne kääntyi kotijoukkueelle 5–4. – Kävimme joukkueen kanssa läpi, kuinka päästään pallon kanssa laadullisempaan peliin. Onneksi meillä on laaja rosteri ja uusia jalkoja saatiin kentälle. Saimme kolmannen erän alkuun räväkän alun kahden maalin myötä, Härmä sanoo. Ratkaisu nähtiin jatkoajalla Kolmannen erän alkuun ajassa 40.59 Mikko Laakso tasoitti ottelun. Vain 26 sekuntia, ja Näädät siirtyi johtoon lukemin 5–6. Joonatan Kovanen siirsi nokialaiset 5–7-johtoon ajassa 50.28. ErVi otti aikalisän ajassa 57.44, ja vain kuusi sekuntia siitä tilanne oli 6–7. Kotijoukkue pelasi tuolloin ilman maalivahtia ja jatkoi siten maalin jälkeenkin. Se tuotti tasoituksen ottelun viimeisellä minuutilla. Tämä tiesi jatkoajalle menoa. Se ehti vanheta reilu 2,5 minuuttia, kun Joona Rantala laukoi voittomaalin ja kaksi pistettä Näädille. – Meille oli tärkeää, että saimme Laakson Mikon tähän peliin pelikiellon jälkeen. Hän toi räväkkyyttä kentän toimiin. Mikon kenttä pelasi Ervin ykköstä vastaan ja saivatkin hyvin pelattua. Olihan vastassa maailmanmestareita ja muita mestareita, Härmä sanoo. Näätien tehokenttä oli Mikko Immonen (1+0)-Joonatan Kovanen (1+1)-Mikko Laakso (2+1) ja puolustajina Jere Mattila (1+0)-Joni Henttonen (0+1). Näiden lisäksi täytyy mainita maalivahti Jesse Kanervan loistavat otteet. Hän muun muassa torjui rangaistuslaukauksenkin. Jesse on tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa. Sarjataulukko kärjen osalta näyttää seuraavanlaiselta: Classic 6 ottelua ja 18 pistettä, Nokian KrP 7/16, Oilers 5/13, EräV 6/13. – Nyt näyttää hyvältä ja jatkamme puolentoista viikon kuluttua kotiottelulla SPV:tä vastaan. Ja heti lauantaina on vierasottelu Tiikereitä vastaan. Noista kuusi tai ainakin viisi pistettä olisi mahtava juttu, Härmä sanoo.